Pienen beben elämää, ei enempää, ei vähempää.

Perjantain 22.4. kontrollikäynti huojensi mieltä hieman.
Vaikka kovin pikkuinen Hän on edelleen. Tasaisesti kuitenkin kulkee mitoissansa alakäyrällä. Nyt ei tarvinnut arpoa kätilön kuvailtavana, vaan aika oli onneksi lääkärille. Ja kun lääkäriksi vielä sattui osaston ylilääkäri, joka viimeksikin kätilön jälkeen asioita varmisteli, niin helpotti se omaa pääkoppaa kummasti.
Haluan mielummin kuulla rehellisesti ja suorapuheisesti sen, miten asiat ovat. Enkä jäädä epätietoisuuteen ja arpomaan asioita omassa päässäni.
Sehän ihmisen hulluksi saa, jos alkaa ihan itse tekemään diagnooseja, ja googlaamaan mahdollisia tekijöitä tai sitä mitä asioista mahdollisesti seuraa.

Lääkäri ultraili kaikessa rauhassa, mittaili tarvittavat mitat ja tsekkasi vielä tuon sydämenkin huolella.
Sydän oli kunnossa, siitä ei löytynyt mitää poikkeavaa. Mitat antoi painoarvioksi 410 g. Eli Hän tosiaan oli kasvanut viime kerrasta riittävästi. Tasaisesti alakäyrällä. Kaikki mitat oli kasvanut samaan tahtiin.
Istukka on vain niin täydellisesti tuossa edessä, että hänen kuvaamisesna on haastavaa. Lääkäri oli jopa sitä mieltä, että saattaa olla, ettei 3d kuvaa saada koko raskauden aikana, jos istukka on ja pysyy noin. Istukan ja beben väliin tarvittaisiin ilmeisesti enemmän tilaa, niin että kuvaus onnistuisi.

Mehän kyllä pärjätään ilmankin, näkeehän Hänet sitten, kun Hän syntyy. Toinen mitä ei vieläkään ole kunnolla nähty, on sukupuoli. Salamyhkäinen kaveri. Ja toisaalta aivan samantekevä tieto. Edelleen tärkeintä on se, että Hän syntyy elävänä tähän maailmaan. Meidän perheeseen.

Lapsiveden määrääkin mittailtiin, ja sitä on vähän, mutta riittävästi vielä. Siinä on tuon kasvun lisäksi toinen asia mitä meistä kontrolloidaan. Istukan virtauksia mittaili lääkäri myös hyvin tarkasti. Virtaukset oli kunnossa. Hyvät.
Eli vieläkään siis ei selvinnyt syytä tuohon hitaampaan kasvuun.
Sen verran vielä tsekattiin, että sain käydä jättämässä 7 putkilollista verta, tarkistetaan virusvasta-aineet.
Muistaakseni nuo on kyllä katsottu silloin hoitojen alkaessa, ja silloin kaikki oli kunnossa. Mutta parempi tietysti varmistaa, kaikki mahdollinen.

Nyt me jatketaan mahdollisimman normaalia elämää. Edellenkään suurempia ponnistelematta. Ainakin tuo vatsan seutu on pyöristynyt, ja pikkuiset liikkeet tuntuu hiljakseen tuolla kyljissä. Dopplerilla edelleen kuunnellaan tuota tasaista sydämen jumpsutusta. Se saa hymyn huulille.

Niin ja olinhan neuvolassakin tällä viikolla. Sain raskaustodistuksen Kelaa varten, tein äitiyspakkaushakemuksen, sekä äitiysraha/vanhempainraha hakemuksen.
Virallinen äitiysloman alkamispäivä on 13.7. Nyt pitäis vielä hoitaa Hänelle vakuutus. Ja olishan tässä vielä käytännön hankitoja tehtävänä. Turvakaukalon haluan uutena, vaunuilla ei niin ole väliä, kunhan on siistit, helpot käyttää ja laittaa kasaan.
Päivä kerrallaan. Intoilematta, mutta ei ehkä ihan niin kauhuissaan.

Lapseton, raskaana, rakastunut.
-M-

Raskaus on onnellisinta aikaa naisen elämässä. In my ass.

Luottavaisesti raskaana. Pyh!
Jo tuo onnellisuus taas karisi harteilta. Ei voida onnea meille helpolla suoda.
Taas kerran kysyn sitä, että mitä pahaa mä oon tehnyt ansaitakseni tämän kaiken huolen ja murheen? Miksi minä, miksi me, MIKSI?!

Eilisen piti olla ihan peace of cake. Kaiken piti vihdoin ja viimein olla hyvin. Rakenneultran piti olla elämämme onnellisin päivä. Varmistus siitä, että kaikki on hyvin. Vahvistus epäilyille hänen sukupuolestaan. Varmistus sille, että meistä tulee elokuussa äiti ja isä.

Ihan niinkuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Vaikka voihan kaikki olla edelleen ihan hyvin. Mutta. Jokakerta on joku helvetin mutta.

Eilen oli siis rv 21+1, mutta ultran mittausten mukaan hän vastaa kooltaan rv 19 kokoista sikiötä. Eli ei siis vastaa kasvultaan tai kooltaan raskausviikkojen mukaista. Vaikka ennen tätä tehdyissä ultrissa hän on aina vastannut kooltaan ikäistään. Meillä kun ei kuitenkaan tuo hedelmöittymisajankohta voi olla epäselvä. Se on tasantarkkaan päivälleen tiedossa ja aivan vuorenvarma.

Hyvä asia kuitenkin oli se, että hän on kooltaan pienempi säännöllisesti, eli pään, vartalonympäryksen ja reisiluun mitta vastasivat kaikki samaa rv 19 kokoa. Ja ilmeisesti kaikki muutkin mitat. Muita mittoja meille ei tarkemmin kerrottu, kuin tuo pään mitta, eli pdb, joka oli 43 mm. Painoarviota ei sanottu ollenkaan. Mutta tuskin tosiaan vielä on tuota 400 grammaa, niinkuin edelleisessä postauksessa jo hehkutin.
Sisäelimet oli kuitenkin kohdillaan, samoin kuin aivot ja mitat joita niistä otettiin. Sydäntä ei kunnolla saatu tutkittua, kun edessä oleva istukka jotenkin varjosti, niin ettei kunnolla nähnyt. Kammioita kyllä erottui, mutta ilmeisesti ne isot verisuonet ja virtaukset jäi hämärän peittoon.
Ensin ultrasi kätilö ja sitten vielä toiseen kertaan osaston ylilääkäri. Tämä ystävällinen ylilääkäri oli kuitenkin kovin kannustava, ja sanoi, että paremmin sydäntä saadaankin kuvattua vasta viikoilla 26-28. Ja mitä tuohon hänen pieneen kokoonsa tulee, niin siihen ei oikein minkäänlaista selitystä ollut. Se voi johtua monestakin eri syystä.
Istukan toimintahäiriö, kromosomihäiriö, napanuoran virtaukset huonot tai sitten ei mikään olekaan vialla. Hän vain on pieni. Herra ylilääkäri kuitenkin yritti lohduttaa sanomalla, ettei tämän takia nyt kannata yöuniansa menettää.
Nyt odotamme sitten piinaavat 2 viikkoa, jolloin on seuraava ultra. Kasvukontrolli.

Eli taas meitä seurataan ja tarkkaillaan. Mikä tietysti on hyvä asia. Mutta voitteko kuvitella miten pitkät kaksi viikkoa on taas edessä? Yksi yö ja päiväkin on tuntunut pitkältä.
Kokoajan me pelätään ja odotetaan jotain. Viimeiset kaksi vuotta on pelätty, toivottu ja odotettu. Ja voin kertoa, että tähän piinaan ei totu.
Ja kenenkään ei enää kannata sanoa, että nyt vain nautit olostasi. Ja olet onnellisesti raskaana.
En nauti. En nauti hetkeäkään, ennenkuin tiedän, että hän on kasvanut sen kokoiseksi, että hän voi selvitä elävänä ja hengissä tähän maailmaan. Elän päivän kerrallaan. Ja sitten viikon kerrallaan.
Siihen hänen kasvamiseensa tarvitaan nyt varmasti vielä enemmän kuin se 3 viikkoa, mikä oli raja, että edes yritetään pelastaa, jos hän syntyisi ennen aikojaan. En jaksa uskoa, että hän olisi vielä tarpeeksi vahva jaksaakseen 24 viikon ikäisenä, kun on vielä noin pieni.

Mutta, nyt ei auta taas kuin kasata pääkoppaa, yrittää toivoa, että hän kasvaa. Kasvaa isoksi ja vahvaksi, kuin isänsä.

Lapseton. Eikä enää luottavainen.
-M-

21 viikkoa on nyt täynnä.

Niin ne viikot kuitenkin kuluu. Äkkiä.
Nyt ollaan tällä raskausretkellä jo yli puolen välin. Kuulostaa hurjalta.
Hän on nyt noin 400 g painoinen ja 26 cm mittainen. Kovin pikkuinen vielä, mutta venyttää vatsannahkaani mukavasti. Enää ei tavalliset housut jalkaan mahdu, ja takit alkaa kinnata tuosta navan seudulta.
Vaikka painoa ei montaa kiloa olekaan tullut, niin silti vatsa kasvaa. Eikä sillä, ei tuota painoa tarvitsisi montaa kiloa tullakaan. Näilläkin pärjätään. Mitään paineita en silti tuosta aiheesta aio ottaa, ja sen olen kyllä hyvin selkokielisesti myös neuvolassa tuonut esille. Niin kauan kun bebellä on kaikki hyvin, eikä paino aiheuta sille ongelmia, niin painoni on oma asiani. Itse kiloni kannan.

Huomenna on tiedossa taas jännittävä päivä. Hematoomasta kontrolli ja RAKENNEULTRA. Tuo rakenneultra jännittää, vaikka toisaalta luotan siihen, että kaikki on hyvin, koska ainakin np-ultran aikana kaikki oli mallikkaasti. Kaikki tuleva tieto kuitenkin otetaan vastaan, oli se tieto sitten mitä tahansa. Ja vaikka meille on aivan yhdentekevää se, että kumpaa sukupuolta tuo salamatkustaja edustaa, niin väkisinkin vatsanpohjaa kutkuttaa tieto siitä, että huomenna tuokin mahdollisesti selviää. Hui!

Päivät ja viikot kuluu kyllä huomattavan paljon mukavammin, kun saa olla töissä. Ainut mikä viime viikkoina on vähän vaivannut on se, että jalat meinaa hieman turvota työpäivän aikana. Turvotus menee kyllä melko nopeasti ohi, kunhan hetkeksi oikaisee työpäivän jalkeen. Mukavaa on ollut myös puuhastella pihalla. Haravointia ja loputonta oksien keräämistä. Kottikärrykaupalla. Nyt sitä on tehtävä, kun vielä taittuu kumartelemaan ja kyykkimään.

Palaan taas, lähipäivinä, kun on jotain kerrottavaa.

Lapseton, mutta luottavaisesti raskaana. Hieman jopa onnellinen.
-M-