Nuoremmalla siskollani on tapana antaa tuntemilleen ihmisille biisi. Jokin kappale, joka kuvaa kyseistä ihmistä.
Eilen illalls hän laittoi viestin minulle, että oli ajellessaan kuunnellut musiikkia ja vastaan oli tullut kappale, josta hänellä oli tullut mieleen pieni siskonpoika Martti. Eli meidän pieni ainutlaatuinen poikasemme.
Tuo kappale oli Egotripin Knipin ja Mariskan tekemä kappale Anna Puulle, jonka sittemmin myös Egotrippi itse levytti. Kappale on nimeltään Mestaripiirros.
Avasinkin illalla Youtuben ja kaivelin nimenomaan tuon Egotripin version sieltä kuunneltavaksi. Itkuhan siinä pääsi jo ensisävelien aikana.
"Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut,
Hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynän käteen,
rupes siinä piirtämään.
Päivä kului, mut hetkeekään lepoo,
piirtäjä ei kaivannut.
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut,
Mestari valmisti sut.
Ja se kuva oli kaunis, oli ihme suorastaan.
Muodon jumalaisen sai.
Kuvan viereen
Hän merkkas ettei suhun päde
kuolevaisten lait.
Niille jotka yhä epäilevät Luojaa,
sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut,
kaikki rupeis uskomaan."
Tässä minä nyt istun sohvalla, itken onnesta, helpotuksesta tai ilosta, ja kirjoitan tuo pieni mestaripiirros sylissäni. Tuo pieni ihminen, joka ilmoitti tasan 2 kuukautta sitten tähän aikaan, että nyt on aika tulla tähän maailmaan. Tuolloin itketti eri syystä. Pelotti, että selviääkö vauva niin pienenä tässä elämässä. Pelotti se, että kuinka kaikki menee, onko vauva terve, mihin kaikkeen me joudumme ja että pääsemmekö koskaan kotiin?
Nyt me olemme tässä, kotona, omalla sohvalla. Olleet jo pian kuukauden. Vauva on kiltti ja reipas. Terve ja hyvin voiva. Nukkuu, syö ja kakkaa. Ihan samoin kuin kaikki muutkin vauvat. Pikkuisen pienempänä vain.
Toki tämän kuukauden aikanakin on ehditty kokea jo niin suunnatonta iloa ja riemua, kuin suunnatonta pelkoakin.
Suunnatonta iloa koimme ristiäisissä, joissa vauva sai nimensä jo edesmenneen isoisänsä Martin mukaan. Toinen nimi tuli minun isältäni Pekalta ja kolmas nimi luonteen perusteella, Eemeli. Eli meillä asuu nyt pieni mestaripiirros, nimeltään Martti Pekka Eemeli.
Pelkoa koimme viimeviikolla taas Tampereella TAYS:ssa, kun jouduimme sinne nukutusta vaatineeseen nivustyräleikkaukseen. Tuosta leikkauksesta vauva selvisi paljon reippaamin, kuin me tuoreet vanhemmat. Pitkä ja pelottava päivä. Monen tunnin epätietoisuus ja odotus vauvan leikkauksen jälkeen. Vaikka rutiinitoimenpiteestä onkin kysymys, niin omalle kohdalle osuessa kauhistuttavaa.
Martti toipui leikkauksesta ja nukutuksesta kuitenkin hienosti ja nopeasti. Yhden yön seuranta osastolla apneahälyttimen kanssa riitti. Ja nyt kun operaatiosta on 5 päivää, niin muistona on enää itsestään sulavat tikit ja haavateippi niiden päällä.
Isälleni sanoinkin, kun hän kysyi että onko haava iso, että ei noin pienessä miehessä kovin isoa haavaa voi edes olla.
Elämä alkaa ehkä vihdoin ja viimein asettua uomiinsa. Arki, jota ihan hirveästi olemme odottaneet, alkaa pikkuhiljaa pyörimään.
Arki, johon kuuluu nykyään vauva. Meidän ikioma.
Äiti.
-M-
sunnuntai 28. elokuuta 2016
tiistai 9. elokuuta 2016
Pikkukeskosesta 2 kiloiseksi oikeaksi, omaksi vauvaksi.
Torstai aamuna 7.7.2016 klo 8:00 oli sovittu Väinölle ambulanssikyyti Tampereen TAYS:in LTO5:ltä, Seinäjoelle VST:lle. Aamulla kun menimme isin kanssa keskolaan, niin näimme Väinön ensimmäistä kertaa vaatteet päällä. Miten hellyyttävältä hän näyttikään, päällään pienen pieni sininen body jossa oli valkoisia tähtiä. Rinnuksessa luki PSHP.
Tähän saakka hän oli ollut aina pelkässä vaipassa.
Hoitaja laittoi Väinön siirtokaappiin, joka siis saadaan kiinni ambulanssin lattiaan, niin että kyyti on tasaista. Kaappi oli tosi pieni, mutta siinä oli paljon kaikenlaisia vempaimia, happipulloista lähtien. Matkaan lähti myös perfuusori, jolla matkan aikana laitettaisiin yksi ateria nenäkatetrin kautta.
Maitokeittiöltä lähti mukaan Seinäjoelle kaikki minun lypsämäni maito, pakastettuna suurin osa. Ja itkuhan siinä pääsi, minulta, kun kiittelin hoitajat ja lääkärit Väinön hyvästä hoidosta. Matkaan. Kohti kotiseutua.
Matka meni nopeasti, ei tunnu enää tuo matka Tampereen ja kodin välillä miltään. Varsinkaan miehen mielestä. Hän on ajanut sen tänäkesänä luvattoman monesti.
Kun saavuimme Seinäjoelle, menimme VST:lle synnytysvastaanoton kautta. Soitimme ovikelloa ensimmäisen kerran. Sanoimme tulleemme katsomaan vauvaamme, joka on siirretty tänne Tampereelta. Meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi.
Kansliasta meidät ohjattiin huoneeseen 2, jossa Väinö olisi. Siellä hän olikin. Aaaawss. Hoitaja pesi hänen pienen pientä pyllyään vesihanan alla. Ihan niinkuin oikean vauvan.
Kertakaikkisen suloista. Sain myös pukea hänelle oikeat vaatteet päälle. Vaikka kaikki olikin ihan liian suuria, niin silti. Hän näytti vauvalta, eikä enää sairaalta pienltä keskoselta. Kaikki lätkätkin jäivät piiloon vaatteiden alle.
Samantien hän pääsi myös pois kaapista, avosänkyyn, jossa oli pelkkä patjanlämmitys.
Nämä kaikki oli meille suurensuuria harppauksia kohti kotia.
Lauantaina 9.7. isimies sai kylvettää Väinön ensimmäisen kerran. Hieno hetki, josta video ja valokuvat pysyy muistona ikuisesti. Sunnuntaina Väinö pääsi ensimmäistä kertaa harjoittelemaan syömistä kikille. Iso kikki ja pieni suu oli melkoinen yhdistelmä. Avuksi otettiin ensin pienen pieni tuttipullon tutti. Sen avulla Väinö sai kikistä omin voimin irti maitoa 17 g, mikä oli mielestäni hurja suoritus. Seuraavana päivänä rintakumi.
11-12.7. välisenä yönä Väinö oli saanut maitoa jo tuttipullosta. Ja syönytkin heti kaksi ateriaa kokonaan pullosta. Seuraavana päivänä luovuttiin perfuusorin (laite jolla maito ruiskusta "painetaan" tasaista vauhtia nenämahaletkuun) käytöstä. Letkumaitokin alkoi mennä omalla painollaan. Niinkuin isoilla vauvoilla.
Perjantai 15.7. oli taas punnituspäivä. Vauva painoi 1545 g. Yli puolitoista kiloa. Hienoa tahtia kasvaa. Sen kunniaksi söi kikltä jo 24 g. Eli likimain kokonaisen aterian verran.
Tuota rinnalta syömistähän seurataan siis syöttöpunnituksilla. Vauva punnitaan ennen ja jälkeen syömisen ja näin nähdään tarkka määrä mitä vauva jaksaa imeä.
Päivät keskolassa meni hyvinkin pitkälti samaa kaavaa. R meni aamulla usein sinne jo puoli kahdeksan aikoihin. Minä noina aamuna vasta kymmeneksi. Sain nukkua hieman pitempään. Heräsinhän öisin kuitenkin yleensä vähintään kahteen otteeseen lypsämään. Jos työt esti miehen aamutoimet vauvan kanssa, niin sitten hän tuli iltapäivällä vauvan kanssa unille, kenguruhoitoon.
Mies sai näin aivan omaa aikaa vauvan kanssa, tämä varmasti lähensi heidän välejään. Isä ja poika, yhdessä omia juttuja ja unia, vauva isin paljasta rintaa vasten.
Minä sain itse sairaalassa kaksi lämmintä ateriaa, koska vauvamme oli ns. täysimetyksellä. Niistä lounaan kävin syömässä sairaalan ruokasalissa ja päivällinen sitten tuli osastolle. Päivät meni muuten hyvin samalla kaavalla. Tuolla kun on tarkat ajat kaikelle. Vauvan hoidot ja syömiset oli kolmen tunnin välein. Ja sen mukaan sitten elettiin.
Hoidimme vauvaa, vaihdoimme vaippaa, ja syötimme. Minä imetin ja mieheni ruokki pullosta. Onni onkin, että Väinö osaa nyt syödä hienosti molemmista. Sylittelimme ja rakastimme. Paljon.
Joka päivä äidin ja isin sydäntä raastoi lähteä kotiin ja jättää vauva sinne. Vieraiden ihmisten hoidettavaksi. Vaikka tiesinkin, että hyvin Väinöä siellä hoidetaan. Kaikki hoitajat oli sydämellisiä ja Väinö heidät hurmasikin yksitellen jokaisen.
Yritin kuitenkin pysyä järjissäni ja muistaa sen, että minunkin on nukuttava, syötävä ja muistettava levätä, niin että maidontuotanto ei lopu ennen aikojaan. Sitä riskiä en halunnut ottaa. Haaveena kun kokoajan on ollut täysimetys.
Reilu kellonympärys kuitenkin lähes joka päivä sairaalassa matkoineen meni.
18.7. Väinöllä alkoi silmät hieman rähmiä ja nenä tuhista räkäisenä. Silmiä putsattiin ja nenään ruiskuteltiin keittosuolatippoja. Crp:tä seurattiin tarkasti ja sekä silmien rähmästä, että nenän limasta otettiin näytteet.
Nenästä jouduttiin moneen otteeseen imeä oikein imulla räkää pois, kun hengitys rohisi aivan hurjasti. Tuosta Väinö ei pitänyt lainkaan. Mutta kukapa siitä pitäisi, kun nenään työnnetään letku joka imeä suhuuttaa. Päästä pidetään kiinni tiukasti. Pyh!
Onneksi flentsu laantui yhtä nopsaan, kuin alkoikin. Tulehdusarvot ei nousseet kuin 13 ja sitten jo kääntyivät laskuun. Myöskään noissa silmien tai nenän eritteiden tuloksissa ei ollut aihetta huoleen.
Vieraita meillä kävi paljon. Mummot ja paappa. Tädit ja eno-mies. Ystäviä ja jopa Väinön kaksi pientä serkkua. Onni on perhe ja ystävät. Vieraita kävi melkein päivittäin. Tämän mahdollisti se, että keskolassa oli todella hiljainen kesä, ja meillä oli kokoajan käytössä oma huone.
Vielä oli aivojen ultratutkimus, viimeisen kerran. Nyt sanottiin, että kontrollointia ei enää tarvita. Kaikki on hyvin.
Silmälääkäri kävi tarkastamassa tilanteen ja siitäkin selvittiin puhtain paperein. Kuulo tutkittiin, ja todettiin toimivaksi. Fysioterapeuttikin kävi katsomassa ja totesi, että vauva on jäntevä ja virkeä. Mitään erityistä vauvan käsittelyssä ei toistaiseksi ole tarpeen ottaa huomioon. Normaalia monipuolista käsittelyä ja liikuttelua. Ehkä hieman pään asentohoitoa, mutta sitä nyt tulee sylitellessäkin.
Kunnes sitten torstaina 28.7. lääkärikierroksella osaston ylilääkäri Riitta väläytti ääneen ajatuksen kotiin pääsystä. Kafeiinilääkkeen lopetuksesta oli jo viikko, eli lääkkeen vaikutus oli jo loppunut ja apneoita ei enää ollut. Yksittäisiä sykkeenlaskuja kyllä, mutta ne Väinö korjasi joka kerta itse. Niinkuin oli kokoajan tehnyt. Nenämahaletku oli otettu tarpeettomana pois edellisenä päivänä. Väinö söi reippaasti kaikki ateriat joko kikistä tai pullosta.
Rautalisä, relatipat, d-vitamiini, keskostipat ja c-vitamiini meni tippoina. Nutrilon BMF ravintolisä maidon seassa.
Piuhat saatiin ottaa samantien irti kaikki. Hoitaja totesikin lääkärin lähdettyä, että: "ihme parantuminen". :)
Ilman piuhoja ja lätkiä toki olimme saaneet olla jo paljonkin. Sylitellessä js syödessä.
Perjantaina muutimme vierihoitohuoneeseen koko perhe yhdeksi yöksi. Illalla hoitaja sanoi vain, että Väinöä ei yöllä tarvitse herättää syömään. Hän kyllä ilmoittaa itse sitten kun on nälkäinen. Ja näin kyllä olikin. Pikku kiljukaula kiljahteli nälkäänsä niin, että siihen helposti heräsin. Isimies kuorsasi rauhallisesti koko yön. :)
Lauantaina aamulla viimeiset mittaukset. Pituutta hienot 41,5 cm, pään ympärys 32,3 cm ja painoa KOMEAT 2006 grammaa. Lääkäri toivotti hoitajan soitettua hänelle ja kysyttyä kotiutuslupaa, että TERVEMENOA KOTIIN!
Kotiin saatiin reseptit ravintolisään 2 x 2 pussia päivässä ja rautalisää painon mukaan. Tällähetkellä 4 tippaa päivässä. Relatipat vaihdoin omatoimisesti gefilustippoihin, joissa on tuo d-vitamiini samassa. Keskostipat ja c-vitsku saatiin lopettaa.
Hyvillä mielin pakkasimme kimpsut ja kampsut ja laitoimme kalleimman aarteemme turvakaukaloon. Isi haki äidimaidonkeskuksesta ison laatikollisen pakastettuja maitoja mukaan. Hyvästelimme vurossa olevat hoitajat ja lähdimme kotiin.
Omaan kotiin. Kaikki yhdessä. Vihdoin ja viimein olimme oikea perhe. Pitkän tien alussa.
Pikkukeskosen onnellinen äiti.
-M-
Tähän saakka hän oli ollut aina pelkässä vaipassa.
Hoitaja laittoi Väinön siirtokaappiin, joka siis saadaan kiinni ambulanssin lattiaan, niin että kyyti on tasaista. Kaappi oli tosi pieni, mutta siinä oli paljon kaikenlaisia vempaimia, happipulloista lähtien. Matkaan lähti myös perfuusori, jolla matkan aikana laitettaisiin yksi ateria nenäkatetrin kautta.
Maitokeittiöltä lähti mukaan Seinäjoelle kaikki minun lypsämäni maito, pakastettuna suurin osa. Ja itkuhan siinä pääsi, minulta, kun kiittelin hoitajat ja lääkärit Väinön hyvästä hoidosta. Matkaan. Kohti kotiseutua.
Matka meni nopeasti, ei tunnu enää tuo matka Tampereen ja kodin välillä miltään. Varsinkaan miehen mielestä. Hän on ajanut sen tänäkesänä luvattoman monesti.
Kun saavuimme Seinäjoelle, menimme VST:lle synnytysvastaanoton kautta. Soitimme ovikelloa ensimmäisen kerran. Sanoimme tulleemme katsomaan vauvaamme, joka on siirretty tänne Tampereelta. Meidät toivotettiin iloisesti tervetulleeksi.
Kansliasta meidät ohjattiin huoneeseen 2, jossa Väinö olisi. Siellä hän olikin. Aaaawss. Hoitaja pesi hänen pienen pientä pyllyään vesihanan alla. Ihan niinkuin oikean vauvan.
Kertakaikkisen suloista. Sain myös pukea hänelle oikeat vaatteet päälle. Vaikka kaikki olikin ihan liian suuria, niin silti. Hän näytti vauvalta, eikä enää sairaalta pienltä keskoselta. Kaikki lätkätkin jäivät piiloon vaatteiden alle.
Samantien hän pääsi myös pois kaapista, avosänkyyn, jossa oli pelkkä patjanlämmitys.
Nämä kaikki oli meille suurensuuria harppauksia kohti kotia.
Lauantaina 9.7. isimies sai kylvettää Väinön ensimmäisen kerran. Hieno hetki, josta video ja valokuvat pysyy muistona ikuisesti. Sunnuntaina Väinö pääsi ensimmäistä kertaa harjoittelemaan syömistä kikille. Iso kikki ja pieni suu oli melkoinen yhdistelmä. Avuksi otettiin ensin pienen pieni tuttipullon tutti. Sen avulla Väinö sai kikistä omin voimin irti maitoa 17 g, mikä oli mielestäni hurja suoritus. Seuraavana päivänä rintakumi.
11-12.7. välisenä yönä Väinö oli saanut maitoa jo tuttipullosta. Ja syönytkin heti kaksi ateriaa kokonaan pullosta. Seuraavana päivänä luovuttiin perfuusorin (laite jolla maito ruiskusta "painetaan" tasaista vauhtia nenämahaletkuun) käytöstä. Letkumaitokin alkoi mennä omalla painollaan. Niinkuin isoilla vauvoilla.
Perjantai 15.7. oli taas punnituspäivä. Vauva painoi 1545 g. Yli puolitoista kiloa. Hienoa tahtia kasvaa. Sen kunniaksi söi kikltä jo 24 g. Eli likimain kokonaisen aterian verran.
Tuota rinnalta syömistähän seurataan siis syöttöpunnituksilla. Vauva punnitaan ennen ja jälkeen syömisen ja näin nähdään tarkka määrä mitä vauva jaksaa imeä.
Päivät keskolassa meni hyvinkin pitkälti samaa kaavaa. R meni aamulla usein sinne jo puoli kahdeksan aikoihin. Minä noina aamuna vasta kymmeneksi. Sain nukkua hieman pitempään. Heräsinhän öisin kuitenkin yleensä vähintään kahteen otteeseen lypsämään. Jos työt esti miehen aamutoimet vauvan kanssa, niin sitten hän tuli iltapäivällä vauvan kanssa unille, kenguruhoitoon.
Mies sai näin aivan omaa aikaa vauvan kanssa, tämä varmasti lähensi heidän välejään. Isä ja poika, yhdessä omia juttuja ja unia, vauva isin paljasta rintaa vasten.
Minä sain itse sairaalassa kaksi lämmintä ateriaa, koska vauvamme oli ns. täysimetyksellä. Niistä lounaan kävin syömässä sairaalan ruokasalissa ja päivällinen sitten tuli osastolle. Päivät meni muuten hyvin samalla kaavalla. Tuolla kun on tarkat ajat kaikelle. Vauvan hoidot ja syömiset oli kolmen tunnin välein. Ja sen mukaan sitten elettiin.
Hoidimme vauvaa, vaihdoimme vaippaa, ja syötimme. Minä imetin ja mieheni ruokki pullosta. Onni onkin, että Väinö osaa nyt syödä hienosti molemmista. Sylittelimme ja rakastimme. Paljon.
Joka päivä äidin ja isin sydäntä raastoi lähteä kotiin ja jättää vauva sinne. Vieraiden ihmisten hoidettavaksi. Vaikka tiesinkin, että hyvin Väinöä siellä hoidetaan. Kaikki hoitajat oli sydämellisiä ja Väinö heidät hurmasikin yksitellen jokaisen.
Yritin kuitenkin pysyä järjissäni ja muistaa sen, että minunkin on nukuttava, syötävä ja muistettava levätä, niin että maidontuotanto ei lopu ennen aikojaan. Sitä riskiä en halunnut ottaa. Haaveena kun kokoajan on ollut täysimetys.
Reilu kellonympärys kuitenkin lähes joka päivä sairaalassa matkoineen meni.
18.7. Väinöllä alkoi silmät hieman rähmiä ja nenä tuhista räkäisenä. Silmiä putsattiin ja nenään ruiskuteltiin keittosuolatippoja. Crp:tä seurattiin tarkasti ja sekä silmien rähmästä, että nenän limasta otettiin näytteet.
Nenästä jouduttiin moneen otteeseen imeä oikein imulla räkää pois, kun hengitys rohisi aivan hurjasti. Tuosta Väinö ei pitänyt lainkaan. Mutta kukapa siitä pitäisi, kun nenään työnnetään letku joka imeä suhuuttaa. Päästä pidetään kiinni tiukasti. Pyh!
Onneksi flentsu laantui yhtä nopsaan, kuin alkoikin. Tulehdusarvot ei nousseet kuin 13 ja sitten jo kääntyivät laskuun. Myöskään noissa silmien tai nenän eritteiden tuloksissa ei ollut aihetta huoleen.
Vieraita meillä kävi paljon. Mummot ja paappa. Tädit ja eno-mies. Ystäviä ja jopa Väinön kaksi pientä serkkua. Onni on perhe ja ystävät. Vieraita kävi melkein päivittäin. Tämän mahdollisti se, että keskolassa oli todella hiljainen kesä, ja meillä oli kokoajan käytössä oma huone.
Vielä oli aivojen ultratutkimus, viimeisen kerran. Nyt sanottiin, että kontrollointia ei enää tarvita. Kaikki on hyvin.
Silmälääkäri kävi tarkastamassa tilanteen ja siitäkin selvittiin puhtain paperein. Kuulo tutkittiin, ja todettiin toimivaksi. Fysioterapeuttikin kävi katsomassa ja totesi, että vauva on jäntevä ja virkeä. Mitään erityistä vauvan käsittelyssä ei toistaiseksi ole tarpeen ottaa huomioon. Normaalia monipuolista käsittelyä ja liikuttelua. Ehkä hieman pään asentohoitoa, mutta sitä nyt tulee sylitellessäkin.
Kunnes sitten torstaina 28.7. lääkärikierroksella osaston ylilääkäri Riitta väläytti ääneen ajatuksen kotiin pääsystä. Kafeiinilääkkeen lopetuksesta oli jo viikko, eli lääkkeen vaikutus oli jo loppunut ja apneoita ei enää ollut. Yksittäisiä sykkeenlaskuja kyllä, mutta ne Väinö korjasi joka kerta itse. Niinkuin oli kokoajan tehnyt. Nenämahaletku oli otettu tarpeettomana pois edellisenä päivänä. Väinö söi reippaasti kaikki ateriat joko kikistä tai pullosta.
Rautalisä, relatipat, d-vitamiini, keskostipat ja c-vitamiini meni tippoina. Nutrilon BMF ravintolisä maidon seassa.
Piuhat saatiin ottaa samantien irti kaikki. Hoitaja totesikin lääkärin lähdettyä, että: "ihme parantuminen". :)
Ilman piuhoja ja lätkiä toki olimme saaneet olla jo paljonkin. Sylitellessä js syödessä.
Perjantaina muutimme vierihoitohuoneeseen koko perhe yhdeksi yöksi. Illalla hoitaja sanoi vain, että Väinöä ei yöllä tarvitse herättää syömään. Hän kyllä ilmoittaa itse sitten kun on nälkäinen. Ja näin kyllä olikin. Pikku kiljukaula kiljahteli nälkäänsä niin, että siihen helposti heräsin. Isimies kuorsasi rauhallisesti koko yön. :)
Lauantaina aamulla viimeiset mittaukset. Pituutta hienot 41,5 cm, pään ympärys 32,3 cm ja painoa KOMEAT 2006 grammaa. Lääkäri toivotti hoitajan soitettua hänelle ja kysyttyä kotiutuslupaa, että TERVEMENOA KOTIIN!
Kotiin saatiin reseptit ravintolisään 2 x 2 pussia päivässä ja rautalisää painon mukaan. Tällähetkellä 4 tippaa päivässä. Relatipat vaihdoin omatoimisesti gefilustippoihin, joissa on tuo d-vitamiini samassa. Keskostipat ja c-vitsku saatiin lopettaa.
Hyvillä mielin pakkasimme kimpsut ja kampsut ja laitoimme kalleimman aarteemme turvakaukaloon. Isi haki äidimaidonkeskuksesta ison laatikollisen pakastettuja maitoja mukaan. Hyvästelimme vurossa olevat hoitajat ja lähdimme kotiin.
Omaan kotiin. Kaikki yhdessä. Vihdoin ja viimein olimme oikea perhe. Pitkän tien alussa.
Pikkukeskosen onnellinen äiti.
-M-