Hampaat, hampaat, hampaat.
Voi veljet, miten pitkänsitkeää on hampaiden kasvattaminen.
Me on niitä nyt odotettu jo joulusta saakka. Eikä vieläkään ole yhden yhtä. Ei hampaan hammasta. On vain valloittava hymy huulet tiukkana viivana, kun niitä ikeniä kutittaa niin vietävästi.
On kuolaa, on kaiken syömistä, jauhamista, jyystämistä ja pureskelemista, erityisesti ne omat sormet maistuu mainiolta. Niin ja äidin, isän ja mummojen. Ihan kaikkien, joiden sormet suuhun saa vedettyä.
Kutittaahan se. Pienet terävät piikit kasvaa kohti ikeniä ja lopulta (ehkä) joskus läpi.
Silti kaikesta huolimatta meillä syödään ja nukutaan hienosti. Ehkä tässä jonkun viikon oli vähän nihkeämpää tuo syöminen. Ja yöksi otettiin Panadolia, että saa kunnolla levättyä.
Mutta eipä me tässä voida mitään muuta kuin odottaa.
Ja jos ei niitä hampaita kuulu, niin hankitaan sitten tekarit. :)
Vauva oli lauantaina isin kanssa illan ja osan yötäkin kahdestaan, kun äiti oli ystävien kanssa herkuttelemassa. Siskoni oli järjestänyt meille thaimaalaisen kokkikurssin. Teimme ruokaa ja söimme sen. Ah, miten hyvää, yksinkertaista ja puhtaita makuja. Kanaa, possua, jauhelihaa, kasviksia ja tofua. Riisiä tietty. Osterikastike, soija, red curry paste, etikka, suola, sokeri, kookosmaito toivat ruokaan makua. Itse pyörittelimme kevätkääryleitä, ja voi taivaantähden miten hyviä ne oli sweet chili kastikkeen kanssa.
Viiniä, musiikkia, naurua, laulua ja vähän tanssiakin. Ja yöllä taksilla kotiin.
Sunnuntaina hän heräsi kuudelta. Niinkuin nyt viime viikkoina on herännyt. Mutta nukkui isin kainalossa sitten vielä pari tuntia. Armollista.
Ja päivällä äiti sai ottaa tirsat, kun isi ja poika paineli kaksistaan vaunulenkille. Kelpas!
Liekkö tuo valoisuus se, mikä vauvan aamuheräämiseen vaikuttaa. Rytmi on nimittäin kääntynyt sellaiseksi, että iltatoimet aloitetaan jo kohta seitsemän jälkeen. Ja parhaina iltoina hän on unessa jo kahdeksalta. Toki tuo nukahtaminen on kovin iltakohtaista, eikä siinä ole mitään varsinaista rutiinia. Milloin hän nukahtaa maitoa juodessaan syliin, ja milloin sitten sänkyyn. Sänkyyn nukahtaessa, on äitin tai isin pidettävä kädestä kiinni, muuten meno on niin villiä ja rauhatonta, että vauva voi olla sängyssä ihan miten päin hyvänsä. Yleensä poikittain jalkopäässä.
Ja aamut meillä alkaa sitten tosiaan silloin kuudelta, tai viimeistään seitsemältä. Mutta samapa se, kyllä se äitille passaa.
Koko perheellä on sama rytmi. Illan torkku on aamun virkku. Niinhän se sanoo sananlaskukin.
Mutta silti olen iloinen siitä, että parin viikon päästä ruuvataan kelloja tunnilla eteenpäin. Jos se siirtäisi meidän Eemelin kelloakin tunnilla. Hope so.
Ensi viikolla on taas neuvola, joten saadaan nähdä miten on miehelle tullut mittaa. Seuraavat rokotukset on vasta 1-vuotis neuvolassa, eli käynti pitäisi olla nyt ihan perus.
Siihen asti jatketaan arkea samalla tavalla, kuin tähänkin saakka.
Äiti, iloinen ja onnellinen elämästä.
-Mari-