328 päivää lomaa, äitiyslomaa.

Äitiysloma on huomenna ohi. Tänään on viimeinen päivä.
Tuntuisi todella hurjalta, jos huomenna pitäisi oikeasti viedä vauva hoitoon ja lähteä itse töihin. Ei siis se töihin meneminen hirvittäisi, mutta tuosta vauvasta irtautuminen hirvittää.
Hän on nyt juuri siinä vaiheessa, että oppii kokoajan uusia juttuja. Eikä minun luonto anna periksi jäädä niistä vielä paitsi. En haluaisi jäädä paitsi mistään Martin elämässä. Mutta tosiasiahan on, että joskus sinne hoitoon lapsi on vietävä.
Onni on, että meidän kohdalla se aika ei kuitenkaan ole vielä. Ei vielä hetkeen.

Elämäni ensimäinen äitienpäivä oli reilu viikko sitten. Vaikka en olisi saanut yhtäkään kukkaa, suklaata tai lahjaa, ei sillä olisi ollut merkitystä. Merkitystä on vain noilla elämäni kahdella miehellä, miehillä jotka ovat tehneet minusta äidin.
Olen onnekas, kun vihdoinkin olen Äiti. Maailman ihanimmalle ja iloisimmalle pienelle poikaselle. Olen kiitollinen miehelleni. Ja suunnattoman kiitollinen lääketieteelle, sekä TAYS:in Lapsettomuus-ja hormonipoliklinikalle meidän sukusolujemme yhteensaattamisesta.
Kiitettäviä riittäisi pitkä liuta, vielä sukusolujen yhteensaattamisen jälkeenkin. Mutta josko nyt eläisin tätä hetkeä, ja olisin onnellinen joka ilta sen päivän parhaista hetkistä.

Tänään tuo paras hetki oli, kun olimme rattailemassa yhdessä koko perhe. Pellon poikki pikitielle, naapurin moikkaaminen, aurinko paistoi, linnut lauloi, traktorit huristi läheisillä pelloilla ja paska haisi.
Sanotaan, että hajussa kasvaa. Ja se pitää paikkansa. Maalla on ihmislapsen hyvä ja turvallinen kasvaa. Oppii elämän realiteetit ja tietää mistä ruoka tulee, ja miten kova työ kotimaisen ruuan tuottamisen eteen tehdään.

Kevät on parasta aikaa vuodesta. Elämä alkaa uudelleen. Puihin tulee lehti, luonto alkaa vihertää. Kylvetään ja laitetaan kasvamaan yhtä ja toista. Linnut tekee pesiä, kissat saa pentuja, ojissa on sammakonkutua.
Meillä maahan on laitettu kasvamaan perunoita, porkkanoita, sipulia ja herneitä. Kasvihuoneeseen kurkkua, avomaankurkkua ja tomaattia. Vielä on laittamatta punajuuret, tilli, salaatti sekä maissi, joka saa pariviikkoa ensin itää vielä sisällä ikkunalla.
Salli-kissu sai kolme suloista pentua viimeviikolla, joten Martti pääsee kesällä kissanhoitopuuhiin.

Pikku kelmi oppi eilen kääntymään vaunuissa vatsalleen. Ja siitähän ei tietysti hyvä heilu. Koko vaunut huojui, mutta vauvaa vain nauratti.
Tänä aamuna siis haimme vintistä vaunuihin ratasosan ja vaihdoimme käyttöön sen. Vauva nukkui tänään ensimäiset unet turvavöissä. Ja näyttipä tuo uni niinkin maistuvan.
Hän on oppinut myös vilkuttamaan ja moikkaakin kaikkia nyt mennen tullen. Vilkuttaa isille vielä sittenkin, kun ovi on jo mennyt kiinni.
Hellyyttävää.

Onnellinen, iloinen, ylpeä.
Ä I T I

Kukkumista ja kurkun köhimistä.

Äsken kotiinpäin ajellessamme, sanoin miehelleni, että on tämä vauvaperheen elämä melkoista kukkumista.
Martti on kyllä hyvin autossa viihtyvää sorttia, ja onneksi viihtyy melko hyvin senkin ajan autoillessa, kun ei nuku. Mutta sitten kun matka on jo ollut liian pitkä, eikä jaksaisi istua paikoillaan enää millään, niin jotain viihdykettä pitää olla. Lelut toimii hetken, tuttinauha ehkä 10 sekuntia, turvavyön kiristysnauha 20 sekuntia. Mutta äitin tai isin kummailu, kukkuminen ja piiloleikki. Se on hauskaa.
Erityisesti, kun vauva ihan säpsähtää, kun säikähtää niin kovin, silloin nauru on sydäntä huumaavaa.
Mikään ei ole niin ihanaa, kun vauvan viaton nauru. Maailmankaikkeuden suloisin ääni.
Se naurattaa kyllä meitä kaikkia. Naurattaa, niin että melkein itkettää.

Autoiluun liittyen vielä. Meillä on vaihdettu vauva nyt pois turvakaukalosta. Se kävi yksinkertaisesti liian pieneksi. Äitin autoon ostettiin uusi istuin ja isin autoon ostettiin ihanalta ystävältä saatu turvaistuin.
Tuo on lisännyt autossa viihtyvyyttä entisestään. Noissa nykyistuimissa vauva saa matkustaa kasvot menosuuntaan, ja sehän avaa täysin uuden maailman. Hän näkee. Maisemia, ja etupenkkiläiset myös.

Keskoskontrolliin tuli aika, ja se on parin viikon kuluttua. Onneksi aika oli nyt vain hoitajalle, lääkärille ja fyssarille. VERIKOKEITA ei tarvitse puristaa kantapäistä, eikä etsiä suonia käsivarsista. Se on superhieno juttu.
Katsotaan mitä Martin kehitysiän taidoista sanotaan. Sitä ikää on nyt reilu 8 kuukautta. Syntymästä ikää on muutama päivä yli 10 kuukautta.
Martti osaa nukahtaa itsekseen yöunille. Omaan sänkyyn puuron, maidon ja hyvänyön toivotusten jälkeen. Murinaa, juttelua, potkuttamista, kierimistä ja kääntyilyä sängystä kuuluu illasta riippuen 5-30 minuuttia. Joskus tutti käydään laittamassa silittelyn kera kerran, joinain iltoina 5 kertaa.
Hän nukkuu oikeastaan yöt läpi syömättä. Joskus syö, mutta se ei haittaa. Tuttia tai silittelyä muutamia kertoja. Ja sekin on enemmän kuin ookoo.
Pian onkin aika siirtää vauvan sänky omaan huoneeseen, kun hän äitiä ei enää jatkuvasti tarvitse. Mutta siitä lisää tuonnempana, sitten kun se on ajankohtaista.
Martti kierii sinne minne haluaa siirtä, ryömiikin jos haluaa. Nousee kontilleen ja heijjaaa, niinkuin norjalaiset hiihtokatsomossa konsanaan.

Hän selaa kirjoja. Oppii äkkiä ääntä pitävien lelujen nappulat. Ja painaa niitä halutessaan (tauottakin jos haluaa). Avaa jo alimpia lipastojen laatikoita. Kierii kaapin alle jos haluaa pistorasialle (jossa on siis suojat). Osaa vaihtaa leluja kädestä toiseen.
Syö sormiruokaa, halutessaan.
Kiljuu turhautuessaan. Köhii ja kakoo kurkkuaan, kun keskustelee.
Osaa juoda itse maidon pullosta, nokkiksestakin jos niin haluaa. Itseasiassa sylissä maito ei enää maistu. Pitää saada samalla potkuttaa.

Syöminen sujuu hienosti, soseita meillä syödään, mutta karkeampia kokoajan. Palojakin hän käsittelee suussaan hienosti, välillä yökötellen, mutta vesissäsilmin nieleskellen, jos kyseessä on jokin mieleinen ruoka.
Kaikkea hän saa maistaa, mitä muutkin syö. Herkkua on jugurtti, piimä, loimulohi, jota hän sai tänään maistaa. Suu aukeaa kuin linnunpojalla, jos ruoka on erityisen mieluista.
Iltapuuroa menee muumikulhollinen. Jäätävä määrä.
Mutta ehkäpä hyvän syömisen takia se uni niin hyvin maistuukin.

Ihana pikkukelmi tuo poikanen on. Hassuttelija, omapäinen, iloinen ja hymyileväinen.

Tämä ilta päättyi siihen, kun vein Marttosen nukkumaan. Hän joi maitoa, minä makoilin omalla sängyllä hänen vieressä. Lauloin iltalaulua.
"Joka ilta kun lamppu sammuu, ja saapuu oikea... (vauva pieraisi erittäin kovaäänisesti, otti tuttipullon suusta, nauroi, jatkoi juomista). "
Minä nauroin naama tyynyä vasten, kun olohuoneesta kuului isimiehen sanat: Kai se oli Martti?

Meidän perhe. Paras perhe mitä ikinä voin kuvitella.

Onnellinen.
-Mari-