Olen pitänyt Marttia koko ajan ihan tavallisena pikkupoikana.
Tavallisena, samanlaisena kuin kaikkien muidenkin lapset. Ja kyllähän Martti sitä periaatteessa onkin.
Periaatteessa.
Hänen alkunsa on sieltä ruiskujen, maljojen ja kasvatuskaappien kautta 196 miinus asteesta. Meidän pieni pakkaspoikanen.
Poikanen joka syntyi 7 viikkoa liian aikaisin, pienen pienenä pikkukeskosena.
Taas kaappien kautta. Sairaalasta toiseen. Ennenkuin vihdoin päästiin omaan kotiin, kun painoa oli huikeat 2006 grammaa.
Sitkeä pieni pippuri.
Pieni poikanen joka nukutettiin ja leikattiin, kun painoa oli reilu 3 kiloa, ja ikää kalenterista katsottuna 8 viikkoa. Muutaman päivän lasketun ajan jälkeen.
Kaiken tämän tavallisuuden lisäksi, Martin oikea käsi poikkeaa meidän muiden käsiin verrattuna hieman normaalista.
Käsivarressa, suunnilleen hauiksen kohdassa, on amnion kurouman aiheuttama jälki, koko käsivarren ympäri. Amnion kurouma voi aiheuttaa vaikka koko raajan amputaation.
Tässä tapauksessa onneksi niin ei ole käynyt. Lisäksi oikeasta kädestä puuttuu kolme sormea ja näiden sormien luut ranteesta saakka. Kädessä on siis peukalo ja etusormi, nekin aika lailla yhteenkasvaneet. Tälläkin on nimi, dysmelia, vielä tarkemmin adaktylia.
Varmuutta siitä, mikä tämän on aiheuttanut, ei ole.
Eikä sitä kannata minun mielestäni edes pohtia. Olkoot syy mikä hyvänsä. Tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Kättä tullaan operoimaan jossain vaiheessa tässä syksyn tahi talven aikana. Aikaa ei ole vielä tullut, mutta odotellaan.
Marttia itseään käsi, tai siis sormien puuttuminen ei haittaa laisinkaan. Hän käyttää todella näppärästi tuota pienempää superkättänsä. Sillä pystyy tekemään monienlaisia asioita, ja voimaa siinä tuntuu olevan kuin pienessä kylässä. Eikä sormien puuttuminen haittaa meitä vanhempiakaan. En oikeastaan edes aina muista koko asiaa.
Sitä automaattisesti tarjoaa asioita vasemmalle puolella, jos tietää, ettei siitä Martin fyysisesti ole mahdollista ottaa oikealla kädellä kiinni. Kuten nokkamuki, tai muu vastaava. Pieniä asioita, kuten muroja, hän syö yhtälailla molemmilla käsillä. Hän selaa kirjoja molemmilla käsillä. Hän ottaa ylös noustessaan tukea kummalla kädellä hyvänsä.
Hän hyvinkin näppärästi leikkii molempia käsiään käyttäen.
Tottakai äitinä olen realistinen ja mietin hieman myös tulevaisuutta.
Miten sujuu pyöräily, miten hiihto, miten kengän nauhojen sitominen? Tuleeko Martista kokonaan vasenkätinen? Vai käyttäkö hän tasaisesti molempia käsiä?
Vaatteet. Erityisesti hihansuut, ja hanskat. Hihat on aina liian pitkät. Paidan hihaa voi aina hieman kääntää, mutta nyt on eteen tullut ulkovaateiden leveät hihat. Kun pitäisi pystyä kuitenkin touhuta molemmilla käsillä. Millaiset viritykset teen toppahaalarin hihalle, niin että hiha pysyy ranteen kohdalla?
Entäs hanskat? Kaikki hanskat on oikeaan käteen liian suuria. Kavennanko niitä, vai mitä teen?
Siinä suurimmat pulmat tällähetkellä.
Isimies miettii jo pidemmälle. Kuinka kaivinkoneella työskentely sujuu? Mitenkäs armeija?
Ja isimies jopa on miettinyt sitä, että kiusataanko Marttia jossain vaiheessa sormien puuttumisen vuoksi?
Itse yritän ajatella positiivisesti. Ja olenkin sanonut, että yritetään kasvattaa Martti niin vahvaksi, että hän itse on asian kanssa sinut. Kerrotaan ihmisille asiasta avoimesti, ja tietysti toivotaan ymmärrystä, ja sellaisia ystäviä, jotka pitävät tarpeen tullen puolia asian suhteen.
Tällä viikolla tuo pikkuinen poika on kasvattanut kulmahampaita, ja nukkunut parina yönä vähän huonommin. Maanantaina käytiin vaihteeksi keskussairaalassakin, leikkauttamassa kireää kielijännettä.
Taapero oli hurjan reipas. Ja jo 10 minuutin kuluttua operaatiosta puputti poikanen sairaalan kahvilassa sämpylää ja pillimehua.
Tänään illalla hän kippasi pää edellä pikkutuolilta lattiaan, kuhmu, pipityyny ja huomenna varmasti SATAhieno mustelma.
Äiti on ylpeä. Niin ylpeä.
Mari
