Ompas päivät ja viikot menneet vauhdilla.
Kesäkuu meni ohi ihan hujauksessa.
Martin käsi on operoitu, parantunut ja nyt harjoitellaan kovasti sen kanssa leikkimistä ja muuta.
Leikkaus sujui ihan suunnitelmien mukaan, sormia erotettiin varmaan liki pari senttiä. Leikkauksen jälkeen kirurgin ottamat kuvat oli kyllä hurjat. Tikkejä ristiin rastiin.
Käsivarressa on kaunis siksak arpi, kurouman avaamisesta. Martti oli tosi reipas sairaalassa, ja vielä reippaampi kotona.
Ison paketin kanssa eläminen oli paljon helpompaa kuin kuvittelin. Suihkuun mennessä käsi kainaloa myöten pussiin, ja teipillä kiinni. Hiekkalaatikolle mennessä paketin päällä oli sukka. Äitin sukka :)
Kurjinta ehkä koko operaatiossa olikin kääreiden poisto. Se tehtiin tasan kolmen viikon kuluttua leikkauksesta. Kääreet oli kyllä aika tiukassa. Mutta onneksi kärsivällinen ja aina ystävällinen hoitajamme Sari jaksoi varovasti irrotella öljyn kanssa kääreitä vielä hieman verisistä ruvista, joita ympäri sormien väliä vielä oli.
Pitkiä vesileikkejä ja lotraamista. Paljon bepanthenia ja nyt sormien väli on tosi siisti. Ihan pieni rupi enää jäljellä.
Juhannuksen jälkeen Martille nousikin sitten kuume. Ja tottakai olettamus oli tietenkin se, että nyt joku haava on tulehtunut, ja nostattaa kuumeen siksi.
Samaan syssyyn meninpikkuiselta vatsa sekaisin. Tätä kesti viikon, jonka ikana kävimme Seinäjoella päivystyksessä 3 kertaa ja lisäksi kerran tk:ssa verikokeessa. Tulehdusarvot huiteli liki 100 viikon puolivälissä. Mutta laskivat sitten onneksi yhtä nopeasti kuin nousivatkin. Ilmeisimmin kuume johtui sitten tästä vatsataudista? Käsi kuitenkin näytti päivä päivältä paremmalta.
Ystävällisiä nuoria kirurgimiehiä oli joka kerta meitä vastassa. Kiitos siitä.
Mutta kyllä meille nyt taas lääkärikäynnit ja verikokeet hetkeksi riittää.
Tuohon samaan syssyyn meidän pienen pieni ihmemies täytti 2 vuotta.
SIIS KAKSI. Ihan käsittämätöntä miten nopeasti aika kuluu.
Niin reipas, rakas, rohkea ja ihana. Joka päivä hän keksii jotain uutta. Puhua papattaa kuin papupata. Leikkii jo aivan oikeita johdonmukaisia leikkejä. Rakastaa vahvaa (jaffaa), kanshaa (ranskalaisia), kylmiä porkkanalättyjä, paistoperunoita ja makkaa, eli makkaraa.
Syödessään hän toteaa, että hyvää, ja haarukoi kohti suuta.
Marttonen syömisen ohella pitää erityisen paljon kaikaista, eli kaivinkoneesta ja koijasta, eli traktorista. Synttärilahjaksikin tuli erityisen paljon toivottu telakaivinkone, paalikärryt ja apulannanlevityskone. Lahjaksi tuli myös legoja, vaatteita, hämähäkkikeinu (jossa myös ahkerasti keikutellaan), matkarattaat ja kauko-ohjattava Martti auto.
Paras päivä Martista on se päivä, kun pääsee isin kanssa töihin. Hän voisi istua traktorissa vaikka miten pitkään. Isimies onkin virittänyt pyörän istuimesta traktorin penkkiin Martille oman istuimen turvavöillä. Ja mikäs siinä on istuessa, eväät mukana ja hyvähän siinä on päiväunetkin ottaa tarvittaessa.
Parhaaseen päivään kuuluu myös pyöräretki katsomaan naapurin lehmiä. Tai nyt kun mustikat on kypsiä, niin mummon ja paapan pihametsän mustikkaretki. Tai muorin takapihan siltajuoksut.
On paljon asioita joista hän pitää.
Mutta hän myös osaa ottaa maailmankaikkeuden surkeimman ilmeen jos hän ei jotain halua. Ääni muuttuu ankeaksi, kun hän narisee:" en haaadlaaa". Välillä hän haadlaa jotain niin kovin, ettei tiedä kuinkapäin tässä pitäisi olla. Ei ehdi äiti aina ymmärtää, eikä isikään. Mutta jos äiti meinaa pestä esimerkiksi hänen hampaat illalla, niin hän kyllä ehdottomasti haluaa että ISKÄ ne pesee. Ja sama oikeastaan missä tahansa asiassa. Aina olisi kivempi just se toinen.
Mutta näillä me mennään. Me halutaan kaikki tätä. Olla perhe, olla onnellisia, ja edelleen minä haaaadlaan eniten olla äiti. Ja se minä nyt olen.
Onnellinen äiti.
