On taas vuodenaika vaihtunut. Kahdestikin näköjään edellisen kirjoituksen jälkeen.
Tästä huomaa miten hektistä elämä on. Mutta facebookin puolella on kuulumisia kyllä päivitelty tasaisesti.
Kevät on aika vuodesta, josta pidän erityisesti. Pidän siitä, kun päivä pitenee ja valoisa aika ei lopu kesken. Elämä herää uudelleen pitkän ja pimeän talven jälkeen. Puutarhassa on loputtomasti uutta ihmeteltävää ja linnut tulevat joka vuosi muuttomatkalta takaisin.
Yhtäkkiä huomaat aamulla töihin lähtiessä, että on valoisaa ja että linnut laulaa konserttiaan kilvan.
Keväällä on aika vuodesta myös sille, että juhlitaan äitienpäivää. Ja nyt jo neljäs kevät minulle itselleni, saadessani olla äiti. Ja miten äärettömän onnellinen olenkaan siitä.
Tuota asiaa sulattelen edelleen joka vuosi. Lapsettomien lauantai on tänään ja vaikka lapsettomuus on jollain tapaa mukana mun arjessa ihan aina, niin tämä päivä korostaa sitä entisestään.
Kerran lapseton on sielultaan aina lapseton, vaikka lapsen onkin saanut. Ei se lähde mielestä koskaan. Ei ainakaan itseltäni. Erityisesti siksi, että olin aina halunnut ainakin kolme lasta.
Tai ainakin olisin halunnut sisaruksen Martille. Olisin halunnut siksi, kun tiedän millainen tuki ja turva sisarukset on elämän varrella. Olen itse isosta perheestä, mutta nyt oma perheeni on pieni.
En kuitenkaan ole katkera, koska minulla kuitenkin on oma perhe ja minulla on lapsi. En missään nimessä ole tyytymätön siihen, että olen yhden lapsen äiti. Olisin halunnut enemmän, mutta tilanne nyt on tämä mikä on.
Sen kuitenkin myönnän, että olen kateellinen.
Kateellinen niille, jotka ovat voineet itse valita oman perheensä koon, lapsiensa lukumäärän. Ja itseasiassa olen jopa joskus vihainen heille jotka ovat tyytymättömiä siihen mitä heillä on.
Huomenna meidän perheessä kuitenkin juhlitaan.
Juhlitaan iloisesti minun itseni äitiyttä. Iloitaan Martin mummoista, jotka ovat molemmat äärettömän vahvoja naisia. Molemmat on eläneet elämänsä omalla tavallaan, jo kokeneet koviakin asioita. Selvinneet niistä.
Eläneet arkea maatilalla, kasvattaen lapsistaan kunnollisia ihmisiä. Kaiken sen loputtoman työn keskellä, mitä maalla asuessa riittää. Kasvattaneet omien lasten ohella myös naapurin ja ystävien lapsia, niinkuin ennen tapana oli. Ja he, elämäni äidit, kasvattavat nyt myös minun lastani. Omilla tavoillaan. Opettavat asioita ja jaksavat loputtomasti höpsöttää ja leikkiä. Nyt heillä on aikaa laulaa ja lukea. Kuljettaa leikkipuistossa ja syödä retkieväitä ihan vain vaikka omalla pihalla.
Heillä on aikaa kuunnella ja olla minun lapselleni läsnä.
Kiitos.
