Ompas aika mennyt nopeasti.
Martti on jo reipas vauva, 5 ja puoli kuukautta. 5 kk neuvolassa oltiin koko perhe, se oli lääkärineuvola. Painoa oli 6120 g ja pituutta 58 cm. Ja kyllähän tuo poika kasvanut onkin. Vaatteet jää pieneksi järjestänsä. Sääli aivan, kun tuntuu ettei kaikkia ehdi edes kovin montaa kertaa käyttää, kun jo jostain alkaa kiristää.
On tässä välissä ehtinyt olla yksi keskoskontrolli ja käytiin me tapaamassa Seinäjoella käsikirurgi Paavilaistakin.
Keskoskontrollissa kaikki oli oikein mainiosti. Kasvaa omalla käyrällään, ja on saavuttanutkin kasvussa käyriä. Fyssarilta tuli positiivista palautetta hienosta keskilinjasta ja tasaisuudesta. Molemmat puolet toimii, niinkuin pitääkin. Hyvin vastaa korjattua ikäänsä, joka on siis melkein 2 kuukautta vähemmän, kuin kalenteri-ikä.
Käsikirurgi Paavilainen puolestaan oli sitä mieltä, että annetaan Martin ja käden vielä kasvaa, ennenkuin tehdään mitään. Tavataan vuoden kuluttua uudestaan, ja avarretaan sitten oikean käden peukalon ja etusormen väliä. Käsi on vielä niin kovin pieni. Luut oli kuitenkin röntgenkuvienkin mukaan ranteeseen saakka tätsin normaalit. Eli ainoastaan ne kolmen sormen kämmenen luut ja sormet puuttuvat. Vielä täytyy sitten tutkia hermot ja verisuonet.
Saas nähdä mitä haasteita tuo vielä meille tuo? Positiivisin mielein kuitenkin, kaikki otetaan mitä annetaan.
Meillä on vietetty myös ensimmäistä isänpäivää. Se oli minulle varmaan tunteellisempi, kuin miehelleni. Sitä on odotettu niin hartaasti.
Päivä oli hyvin rauhallinen, aamupalaksi isimies sai voileipäkakkua, ruuaksi muusia ja paistettua sianlihaa, iltapäivällä kävimme minun isääni onnittelemassa.
Isi katsoi Hovimäkeä, ja kävi vauvan kanssa vaunuttelemassa. Illalla pihasaunan kautta nukkumaan. Tavallinen päivä, ilman suuria juhlallisuuksia.
Tulossa on myös ihania asioita, eikä niistä ainakaan pieninmpänä ole ensimmäinen Joulumme perheenä. Viime jouluna Martti oli vasta epäuskoinen positiivinen raskaustesti. Toivonkipinä.
Taivaalle todentotta syttyi 1.12. viimevuonna uusi tähti. Kirkas tähti, joka valaisee meidän elämää nyt joka päivä. Äitin auringoksi nimitän vauvaa aamuisin, kun hän hymyilee tuota ihaninta hampaatonta hymyään.
Tuntuu, että tuosta alkionsiirtopäivästä on ikuisuus, kun ajattelee mitä kaikkea olemme kokeneet tämän vuoden aikana.
Sanoinkin Martille tuona joulukuun ensimmäisenä päivänä, että vuosi sitten pakkasta oli 190 astetta enemmän. Tänä vuonna oli -6.
Joulua odotankin nyt kovasti, vaikka eipä Martti vielä siitä tänävuonna juuri ymmärrä. Meille joulu tulee kuitenkin olemaan erilainen jokaikinen vuosi.
Se on elämämme tähtihetki, ja silloin voi pysähtyä miettimään niitä asioita, mitä aina kunkin kuluneen vuoden aikana on tapahtunut.
Viimeyö oli ensimmäinen huono yö, joka meillä on ollut. Tai no. Huono ja huono. Ei kai meillä oo mitään käsitystä huonosta yöstä oikeasti.
Illalla kipristeli kovasti vauvan vatsaa, niin että aivan itketti. Ja uni ei meinannut tulla millään. Pari kertaa heräsikin täyteen itkuun.
Nukkuen silti yhtäjaksoisesti 23:45-5:10 ja taas tankkauksen jälkeen puoli 10 asti.
Aamupuuron jälkeen nyt herkutellaan äidin tuoreella maidolla.
Ja tuosta maidosta tulikin mieleeni.
Miten äkkiä vauva voi alkaa hylkiä tuttipulloa. Parissa viikossa.
Tekisi mieli lyödä päätä seinään. Miten tyhmä sitä tuli oltua.
Kun meillä alettiin syömään iltapuuroa, luovuin samaan syssyyn illalla annetusta pullomaidosta.
Viimeviikolla sitten Martti oli perjantaina päivällä mummon kanssa ja lauantaina isimiehen kanssa niin, että äitin kikki ei ollut saatavilla. Niin se pirun pullo ei sitten enää kelpaakaan. Ihan minimaalisia määria suostuu pullosta syömään kaikenmoisten keplottelujen jälkeen. Kävellään, kiikutellaan, heijataan, tuijotellaan kattolamppua ja lauletaan. PÖH!
Tulevana lauantaina vauvan olisi tarkoitus mennä yöksi mummolaan. Kummitädin ja muorin hoiviin. Saappa nähdä.
Vaikka eihän Martti nälkää näe, kun syö kyllä soseita ja puuroa. Mutta mutta.
Jälkiviisaushan on sitä parasta viisautta. Eikös?
Vielä meillä harjoitellaan sen pullon kanssa parina päivänä.
Jälkiviisas äiti-ihminen.
-Mari-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti