1-vuotias pikkukeskonen.
Taapero.
Silti aina äitin vauva.
Eilen aamulla herättiin, kun isi kävi sanomassa heit, ennen töihin lähtöä. Martti nukkui meidän välissä yön, niinkuin nyt on nukkunut juhannuksesta lähtien.
Tai siis pieniä pätkiä nukkuu omassa sängyssäkin, mutta sänky on taas meidän vieressä. (TAI SIIS OLI)
Marttonen kasvatti ylähampaan juhannusviikonloppuna ikenestä läpi, ja se luonnollisestikin sai hieman surua aikaan, ja levotonta unta. Nukuimme kaiken lisäksi vielä vintisssä, isin lapsuudenhuoneessa, Martti vielä matkasängyssä. Että olihan tuossa nyt aika monta muuttujaa ja häiriötekijää unelle, ihan ilman hampaan puhkeamistakin.
Juhannuksen jälkeen Martilla alkoi vielä kaiken kukkuraksi ihan järjetön nuha. Kyllä on taas kiitetty Baby Vacin keksijää.
Mutta siis eiliseen.
Köllöttelimme aamuun kaikessa rauhassa sängyssä, lauloin onnittelulaulun ja nauraa kihersimme kumpikin, kun kutittelin vauvaa (taaperoa). Ah, sitä naurua. En saa siitä kyllikseni millään.
Aamutoimet, vaatteet, hammaspesu ja aamupalaksi jugurttia ja Talk muruja. Peruin neuvolan, jossa Martti olisi saanut MPR rokotteen, ajattelin, että tässä on nyt muutenkin ihan riittävästi. Käydään ottamassa se sitten elokuussa.
Lahja. Hirveän iiiiiiso paketti, jota vasten Marttonen nousi välittömästi seisomaan.
Lahjan paperi, naru ja pahvilaatikko oli paljon mukavampia, kuin paketista kuoriutunut Plaston kaivinkone. Eli lahjaksi olisi riittänyt iso pahvilaatikko. Äh, ei vain.
Martti seuraa isimiehen jalanjälkiä, konemies siitä tulee. Se on varmaa jo nyt.
Päivä meni kutakuinkin normaalia kaavaa. Syömisiä, unia, niistämistä, kaupassa käynti ja mummulan päiväkahvit. Hoidettiin kotona kissanpentuja, kesäpossuja ja kasvihuonetta. Meillä on Martin kanssa kesätöinä pari possua, joista syksyn tullen saadaan pakastimeen takuuvarmasti puhdasta, kotimaista ja maukasta possunlihaa. Mukava on joulupöydässä syödä kinkkua, kun tietää mistä se tulee. Ja lapsi oppii pienestä pitäen ruuan alkulähteen. Jostainhan se sinne kaupan hyllyllekin tulee.
Kävi meillä vieraskin, Martin kastanut pappi kävi tuomassa henkilökohtaisesti syntymäpäiväkortin sankarille. Hän oli päättänyt tänävuonna toimittaa 1-vuotiskortit perille henkilökohtaisesti kaikille kastamilleen lapsille.
Kaunis ajatus mielestäni.
Ilta oli melko levoton. Martti nukahti vasta yhdeksältä, mun syliin sohvalle. Siirsin hänet omaan sänkyyn, josta hän heräsi puolen tunnin kuluttua IHAN PIRTEÄNÄ. Aivan kuin päiväunilta konsanaan.
Isimies ja kumppanit ajoi rehua tästä meidän kotomailta. Ja kun ikkunasta kantautui ajosilppurin ja viiden traktorin äänet, ei uni tullut silmään enää millään ilveellä. En viitsinyt tehdä syntymäpäivänä nukkumaanmenosta riitaa, joten valvoimme.
Välilläyritin viedä häntä uudestaan unille, mutta sängystä kuului pelkkää pörräämistä. Hän, meidän yksivuotias, seistä tönötti, rystyset valkoisena puristaen sängyn laitaa, ja pörräsi, niin että kuola vain valui.
Onko mitään noin ihanaa?
No, kello oli jo yli puolen yön. Niistettiin, annoin särkylääkettä ja meinattiin mennä hakemaan uusi iltamaito. Yskitys ja oksennus. Sängylle, yökkäreille ja vähän äitinkin vaatteille.
Alusta taas kaikki. Vaihdettiin vaippa ja kaikki. Puhtaat yökkärit ja putsattiin sänky.
Isin ääni, kiire!
Hän on kuin aurinko, aina kun isimies tulee töistä kotiin. Oli yö tai päivä.
Vaihdettiin päivän kuulumiset ja mentiin sitten kaikki yhdessä nukkumaan. Koko perhe, puoli yhdeltä yöllä. Ei kuulu tapoihimme. Ollaan kyllä tosi iltaunisia.
Muttakun on tämä rehuntekoaika.
Tänään päätin, että siirrän Martin sängyn taas takaisin omaan huoneeseen, ja nukutaan siellä, omassa huoneessa, omassa sängyssä aamuun asti.
Saas nähdä mitä yö tuo tullessaan.
Sitkeää oli ainakin nukahtaminen. 50 minuuttia, ja 32 kertaa pää takaisin tyynyyn.
Nyt on kuitenkin ollut hiljaista jo 45 minuuttia.
Taidan mennä itsekin nukkumaan. Isiä ei vielä töistä näy ei kuulu. Taidan vallata meidän sängyn kokonaan itselleni.
Taaperon onnellinen äiti.
Mari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti