Niin. Keskenmenon jälkeen pitäisi taas jaksaa jatkaa elämää.
Miksi? Miksi juuri meille käy näin, miksi elämä on näin julmaa?
Itsesyytökset tähän kaiken päälle. Teinkö jotain väärin? Olisiko jotain voinut tehdä toisin? Aiheutinko tämän itse?
Toisaalta. Tieto siitä, että alkio kuitenkin kiinnittyi. Jokin meistä peräisin oleva tarttui minun sisääni, ainakin muutamaksi päiväksi. Ehkä minä joskus voin tulla kuitenkin raskaaksi?
Nyt taas odotettiin. Laskettiin kiertopäiviä ja odotettiin uuden kierron alkamista.
Uusi kierto alkoi 9.5.2015 ja monen vuoden jälkeen olin iloinen menkkojen alkamisesta.
Tähän luomukiertoon tehtäisiin meidän ensimmäinen pakastealkion siirto.
Tampereelta oli tullut hoitopalaute, jossa kerrottiin, että pakastettuna oli kaksi D2 alkiota ja jatkoviljellyt kaksi alkiota eivät selvinneet pakkaseen saakka. Eli kaiken järjen mukaan meillä olisi tsäänssit kahteen pakastealkion siirtoon.
Tarkoitus oli tikutella ovulaatiota itse kotona ja soittaa sitten omalle poliklinikalle, että tsekataan tilanne kierron päivänä 9-11. Aika oli 19.5.2015, jossa todettiin endometriumin olevan vasta 6 mm, toinen follikkeli 10 mm ja toinen 13 mm. Eli pieniä vielä. Kierto oli siis jiukan vinksallaan keskenmenon jälkeen.
Testataan vielä kotona koska ovulaatio positiivinen ja sitten soitto polille.
Tässähän oli sitten vielä sekin, että jos positiivinen ovis tulee tiistaina tai keskiviikkona, niin siirtoon ei päästä, koska siirtoja ei tehdä viikonloppuna, tai alkiota ei voi ottaa sulamaan sunnuntaina.
Tässä vaiheessa jo mietin, että minkä ihmeen takia näitä edes sitten yritetään tehdä luonnollisiin kiertoihin, kun negatiivisesti vaikuttavia tekijöitä on heti alkuunsa?
Ovulaatiotesti kuitenkin näytti positiivista perjantaina 22.5.2015 ja soitin innosta piukeana sekä omalle lapsettomuushoitajalle sekä suoraan Tampereelle. Siirtopäiväksi sovittiin tiistai 26.5.2015. Ja me olimme haljeta odotuksen riemusta. Jospa se nyt sitten tarttuisi ja pysyisi kiinni? Oih!
Hermot oli kuitenkin niin riekaleina, että en kertakaikkiaan pystynyt töihin. Kävinkin hakemassa maanantaina sairaslomaa. Juuri lääkärille asian selittäneenä ja sairaslomalapun kanssa autoon päästyäni puhelin soi.
Iloinen naisääni esitteli itsensä ja sanoi soittavansa TAYS:in hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalta.
Arvasin heti, ettei sieltä soiteta kuin huonoja uutisia, koska alunperin minun oli tarkoitus itse kysyä tiistaina aamupäivällä miten sulatus on sujunut.
Nainen sanoi, että olivat joutuneet sulattamaan molemmat alkiot ja valitettavasti kumpikaan ei selvinnyt sulatuksesta. Pahoitteli.
Minä pidättelin itkua. Enkä osannut sanoa mitään. Kysyi vielä, että onko minulla asiasta jotain kysyttävää?
Mitä ihmettä siinä olisi voinut kysyä?
Sain soperrettua sen verran, että kiitin ilmoituksesta.
Sitten romahdin. Jouduin ajamaan auton tien sivuun. Itkin, toivotonta tilannetta.
Ilmoitin miehelleni ja ajoin kotiin. Kotimatkasta en juuri muista.
Mieheni oli vähintäänkin yhtä pettynyt. Mutta silti vahvempi kuin minä. Olkapää.
Tiistain ja keskiviikon olin hautautuneena kotiin. Tiistain piti olla taas yksi elämämme merkittävistä päivistä. Ei ollut ei. Torstaina posti toi potilaskertomuksen TAYS:ista.
"Eilen sulatettu kaksi pakastettuna ollutta kahden päivän ikäistä alkiota. Kumpikaan ei säily eikä siirtoon päästä. Pakasteeseen ei jää alkioita."
Perjantaina soitin toiveikkaana omalle polille, josta kuvittelin saavani ajan jo ennen seuraavan kierron alkua. Niin, että saadaan taas kasa reseptejä ja päästään aloittamaan taas kaikki alusta. Piikit & neulat, jutut ja systeemit. Munasolujen kasvatus.
Puhelimeen vastasi erittäin epäystävällinen nainen, joka sanoi, että : "Eeeei. Ette te saa aikaa. Teidän täytyy taas odottaa aikaa uudelle suunnittelukäynnille. Sitäpaitsi nyt on tulossa kesätauko. Ja teidän edellä on useita pareja jonossa jo toiselle hoitokierrokselle. Aika tulee sitten ehkä joskus elokuussa postissa."
Mitä? Mikä helvetin kesätauko? Ja mikä suunnittelukäynti?
Eihän tässä mikään suunnittelu auta. Meille on olemassa yksi ainut mahdollinen hoitokeino ja se on icsi. Se jo tiedetään.
Suututti. Ja suututtaa vieläkin. Suututtaa niiiiin helvetin paljon.
Toivoton. Ikuisesti kahdestaan. Edelleen eniten haluaisin olla äiti.
-M-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti