Tai kyllä se oli aivan ääni itkua. Lähes hysteeristä.
Kyyneleet kuulostaa kivemmalta, kuin sellainen itku, jossa kädet tärisee niin ettei meinaa saada niistettyä, kun nenä alkaa vuotaa.
Eilinen oli siis hyvä päivä. Mukava alku joulun ja myös mahdollisesti jonkun muunkin odotukselle. Odotetaan nyt kuitenkin ensin se kaksi viikkoa, ja sitten toivottavasti siihen se noin 37 viikkoa vielä päälle. Yritän malttaa mieleni.
Kuusipäiväinen pakastealkio, blastokysti, morula, elämän alku, joka on maljalla jakaantunut jo yli 100 soluiseksi, otetaan sulamaan sieltä pakkasesta samana aamuna kuin se sitten iltapäivällä siirretään turvaan kohdun poimuihin. Siirtoajat on aina puolenpäivän jälkeen, ja soitot tuolta TAYS:in klinikalta tulee joskus aamupäivän aikana, kunhan tiedetään onko se alkio varmasti selvinnyt sulatuksesta, niin että on vielä siirtokelpoinen.
Tämähän tarkoitti siis sitä, että emme voineet odottaa tuota puhelua kotisohvalla, vaan meidän oli jo lähdettävä ajelemän kohti Tamperetta, vailla tietoa siitä, onko siellä meille mitään.
Tuo odotettu ja todella pelätty puhelu tuli, kun olimme jo jossain Hämeenkyrön paikkeilla ajelemassa. Puhelin soi, katsoin miestäni, laitoin radiota hiljaisemmalle ja huokaisin syvään. Vastasin.
Ystävällinen naisääni varmisti että puhelimessa olin todellakin minä, ja esitteli sitten itsensä ja kertoi soittavansa Tampereen hormoni -ja lapsettomuuspoliklinikalta. Ja sanoi sitten, että teillä oli tänään lähete pakastealkionsiirtoon, TERVETULOA! Teidän aikanne on klo 13:30. Muistutti vielä tankkaamisesta, että muista tulla rakko täynnä. Nähään sitten.
Ainoa mitä taisin saada sanottua tuolle ilouutisen soittaneelle naiselle, oli että : "Luojan kiitos!" Varmistin ajan ja suljin puhelimen.
Sitten purskahdin itkuun. Sopersin miehelleni, että saadaan mennä. Sulatus on onnistunut. Itkin ja niistin. Ja itkin. Kädet tärisi, niinkuin kovemmassakin horkassa.
Miten helpottunut olin, kun olin viimeiset kaksi viikkoa ajatellut ja pelännyt kokoajan pahinta. Eihän ne edelliset alkiotkaan selvinneet sulatuksesta, niin miksi tämä yksi ainokainen nyt selviäisi?
Olin vähän ennen tuota puhelua sanonut R:lle, että voi kumpa niintä alkiota olisi vaikka 3 tai 4 siellä, niin todennäköisyys olisi paljon suurempi sille, että jokin niistä edes sulaisi kunniallisesti.
No siellä se nyt oli, kuitenkin.
Olimme ajoissa Biokadulla ja kävimme kahvilassa juomassa kahvit ja hakemassa vähän vissyä ja limua.
Kävimme ilmoittautumassa kerroksessa 7 ja sitten hurautimme hissillä kerrokseen 4, eli Ovumian tiloihin.
Nuo Ovumian käynnit ovatkin sitten tässä, kun tulevan joulutauon aikana Hormoni - ja lapsettomuuspoliklinikka muuttaa uusiin tiloihin Finn Medi 4 rakennukseen, joka sekin on Biokadulla, mutta eri rakennuksessa siis kuin vanha paikka. Uusissa tiloissa on sitten kaikki palvelut saman katon alla ja vieläpä samassa kerroksessa.
Toivotaan nyt kuitenkin, ettei noihin uusiin tiloihin tarvitse aivan lähiaikoina käydä tutustumassa.
Taas odotushuoneessa oli vain yksinäisiä naisia. Ihmetyksen aihe minulle jokakerta. Mutta me olimme yhdessä ja yhdessä aiomme olla vastakin. Meidän aika ja vuoro koitti.
Kätilö/lääkärimme kertoi, että alkio on säilynyt sulatuksessa 100 % ja siinä oikeastaan onkin kaikki mitä muistan tuosta alkiosta kerrottaneen. Muistan myös hämärästi, että jonkin luokituksenkin hän tuolle alkiolle antoi, mutta mitään hajua ei ole siitä että mikä se oli. Alkio oli hyvä. Se on tärkeintä.
Ja se on nyt minussa. Se vasta tärkeää onkin.
Eniten haluaisin nyt että se myös pysyy minussa. Mutta se jää nähtäväksi.
Ystävät ovat olleet hyvin kannustavia, ja uskovat nyt tähän asiaan ehkä vielä enemmän kuin minä.
Toivottavasti eilen on uusi tähti taivaalle syttynyt ja toivottavasti tuo tähti jaksaa palaa kirkkaasti ja valaista meidän tietä tulevaisuudessa.❤
Lapseton, mutta toiveikas -M-
