910 g eli melkein kaksi pakettia voita.

Eihän vauvaa voi verrata voihin. Vauvan kokoa kuitenkin voi.
Tulipas monta voita alkuun. Mennään siis asiaan. Tänään eletään viikolla 28+6.

Viimeviikon torstaina kävimme Beben kasvukontrollissa yhdessä koko perhe. Meidän pieni perhe, minä, mieheni ja minun mahani. Käynti oli taas mieltä rauhoittava. Lääkäri oli sitä mieltä, että hän tuolla vatsassa on hyvin päättäväinen. Pysyi mittauksen ajan poikittain, vaikka raajat vispasikin kokoajan. Pää oikealla kyljelläni, jalat vasemmalla. Istukan takana, niin että mittaus oli taas hieman hankalaa. Mitat kuitenkin saatiin ja niiden perusteella Hän painoi 910grammaa. Napanuoran virtausten mittaus se vasta työlästä olikin. Mutta monen yrityksen jälkeen nekin onnistui. Kotiin tulleessa epikriisissä lukikin, että mittausten aikana vauva liikkui mahdottomasti.
Lapsivettä oli normaali määrä. Ja nuo napanuoran virtaukset oli hyvät. Hän kasvaa säännöllisesti ja tasaisesti sillä alakäyrällä. Ja edelleen olen sitä mieltä, että se riittää. Kunhan kasvaa.

Sokerit on ollut hyvät, ja sainkin luvan nyt vähentää mittauskertoja. Enää 2 kertaa päivässä. Aamun sokeri ja jokin arvo sitten tunti syömisen jälkeen (aamiaisen, lounaan, päivällisen tai iltapalan). Hyvin samaan tyyliin olen syönyt, kuin tähänkin asti. Ehkä vähän säännöllisemmin. Eikä ehkä karkkeja niinkään, vaikka normaalista poiketen niitä ei koko raskausaikana hirveästi ole tehnytkään mieli.
Tyytyväinen olen. Painoakaan ei ole tullut hirveästi tähän mennessä. Mutta sehän nyt vielä voi muuttua. Kunhan nyt sitä reipasta kahtakymmentä kiloa ei tulisi.

Lämpimät säät töissä istumisen lisäksi saa nilkat turpoamaan päivän aikana melkoisiksi limpuiksi. Viikonloppuna tilanne oli huomattavasti parempi, kun en paikoillani juuri istunut.
Yritän kyllä hillitä touhuilujani, mutta aika huonolla menestyksellä. En vain osaa, ja kun vointi sen sallii, niin puuhailen vielä niin paljon kuin jaksan ja pystyn.
Puutarha, kasvihuone ja piha ylipäätään vetää magneetin lailla puoleensa.

Hankinnat alkaa olla suurilta osin tehtynä.
Vaunut on valmiina, ostimme Ilmajoen Vaunulasta uudet mustat Firkon Swingit. Niissä vaunun koppa on oma osansa, ja ratasosa on erikseen. Näin tuo koppa on hieman suurempi, ja toivottavasti vauva mahtuu siihen nukkumaan vielä seuraavana talvenakin. Vaunujen renkaat on suuret, ilmakumirenkaat, näyttää hieman retrohenkisiltä.
Ja retroista mieleeni tulikin, että meillä on vintissä kirkkaan keltaiset mieheni siskolla käytössä olleet vaunut. Ihana anoppini on ne säästänyt. Pitäisi ne kiikuttaa sieltä alas, ja puhdistaa.
Turvakaukalo on testivoittaja, Brion Primo isofix telakalla. Toinen telakka olisi tarkoitus vielä hankkia, niin että molempien autossa on telakka kiinni valmiina, ettei sitä tarvitse siirrellä autosta toiseen.
Hoitopöytä hankittiin ystäviltä edullisesti käytettynä, ja siskoltani saamme lainaksi kauniin Stokken ovaalin muotoisen sängyn.
Siinähän ne suurimmat sitten onkin. Lisäksi on itkuhälyttimet, kuumemittari, niistäjä sekä  toinen toistaan suloisempia tutteja. Muutama tuttipullokin on varmuuden vuoksi jo ostettuna.
Pieniä vaatteita on pestynä ja viikattuna Hänen omassa laatikossaan kodinhoitohuoneessa. Vaatteita sain lainaksi siskoltani, muutamien itse hankkimieni lisäksi. Sideharsojakin on pestynä ja silitettynä, odottamassa niitä pieniä ja vaikka isompiakin maitopukluja.

Työaamut alkaa käydä vähiin. Määrittelemättömäksi ajaksi. Niin ajattelen tällähetkellä.


Lapseton, tuleva äiti.
-M-

Kahdeskymmenesseitsemäs viikko.

Niinhän tässä vain sitkutellaan viikko kerrallaan eteenpäin. Tänään on rv 26+0, ja ainakin viimeviikon kontrollissa hän mennä viiletti tasaisesti sillä alakäyrällä.
Kasvaa kasvaa, sitkeästi, kuin pieni pippuri.
Pippuriksi häntä tätinsä on alkanut nimittääkin.

Onhan hän. Sitkeä ja sinnikäs. Pieni, mutta pärjää.
Meille kyllä riittää se, että hän kasvaa. Ihan millä käyrällä hyvänsä. Edellisessä kontrollissa oli myös lapsiveden määrä normaali. Se tieto olikin suuri helpotus viimeksi kuulla. Edes joku on normaalia. Tuomiona kuitenkin oli, että edelleen meitä kontrolloidaan kymmenen päivän välein. Seurataan tarkasti, että pysytään jossain tahdissa tuon kasvun kanssa ja samalla vaksitaan myös tuota lapsiveden määrää.

Viimeviikolla kävin keskiviikkona myös sokerirasituksessa. Ja voitteko arvata, kun pitää olla 12 tuntia paastolla, syömättä ja juomatta, että miten vatsa kurnii nälkäänsä koko yön? Ja janottaa niin, ettei tiedä miten päin olisi. Joka vessakäynnillä tekisi mieli juoda puolilitraa JÄÄKYLMÄÄ VETTÄ. Mutta tyytyminen oli pieneen kulaukseen.
Ja ehkä ärsytyksestäkin johtuen pää oli kipeä jo valmiiksi koko yön.
Itse verikokeethan ei tuskaa tuottanut, eikä se sokeriliemen juominenkaan mitenkään mahdotonta ollut. Makeaa, etäisesti vadelman makua muistuttavaa lientä.
Pitkäksi vain aika tuli, istuessa ja odottaessa. Vaikka kirjakin oli mukana. Päänsärky vain yltyi aamun mittaan. Niinkin kovasti, että päätin jäädä loppupäiväksi kotiin.
Tulokset sain samana päivänä. Neuvolasta terkkari soitti tulokset, ja kuin anteeksi pyydellen ilmoitti, että paastoarvo oli hiukan yli rajan. Eli kun yksikin raja kolmesta paukahtaa yli sallitun, on diagnoosi raskausdiabetes.

Itseänihän tuo tulos, ei juurikaan yllättänyt. Ei oikeastaan ollenkaan. Olin tähän jo henkisesti valmistautunut. Tuomio mikä tuomio. Pah!
Maanantaina sitten kävin neuvolassa, ja sain ohjeet syödä lautasmallin mukaisesti, terveellisesti ja rasvattomasti. Ei herkkuja eikä karkkeja. Liikuntaa lisää. Sain myös verensokerimittarin kaikkine oheistarvikkeineen.
Reikä sormeen, pisara verta. Liuska koneeseen ja veripisara liuskaan. Helppoa ja nopeaa. Mutta, että viisi kertaa päivässä, ensi alkuun joka päivä.
Olen nyt mitannut kolme päivää, eli 15 kertaa. Ja joka ikinen arvo on ollut alle rajan.
Ja vaikka jokainen arvo olisikin alle, niin silti minun näitä sokereita on mitattava raskauden loppuun saakka.
Tuskin kuitenkaan joka päivä, vaan harvennetaan mittailuja sitten mahdollisuuksien mukaan. Mutta tämän kanssa me nyt eletään. Minkäänlaista syyllisyyttä en kuitenkaan tuosta diagnoosista tunne, vaikka olenkin ylipainoinen ja yli-ikäinen ja sukurasitekin tuon diabeteksen osalta löytyy. Kyllä tässä on niin monta muutakin asiaa ollut murheena tämän 26 viikon aikana, että yhdet sokerit menee tässä samaan syssyyn.

Huomenna on taas kasvukontrollipäivä. Käydään mittailemassa taas tuota pientä ihmisen alkua, joka ainakin liikkeistä päätellen on hyvinkin virkeä tapaus.
Kysyinkin tänään mieheltäni pihasaunassa istuessamme, että onko hän oikeasti ajatellut sitä, että tuolla vatsassani ihan oikeasti kasvaa pikkuinen alien? Josta puolet on häntä ja puolet minua. Hurjaa.
Mieheni vastasi että on kyllä miettinyt, että mitkähän ominaisuudet vauva sitten perii kummaltakin? Sehän tässä jännittääkin. Saamme kohta kasvattaa kauan toivomaamme yhteistä lasta. Joka ihan todellisesti on meidän verta ja lihaa. Meidän ikioma.

Rakastunut, onnellinen, vielä lapseton.
Raskaana kuitenkin.

-M-