Mistä syystä tätä kaikkea jaksaa?

Välillä, tai itseasiassa oikeastaan kokoajan sitä miettii, että miksi tätä projektia oikeasti jaksaa?
Ja siihenhän on vain ja ainoastaan yksi syy.
Siksi, että me ihan oikeasti halutaan vanhemmiksi.

Me halutaan lapsi, ja me halutaan olla perhe, jolla on lapsi tai jopa lapsia. Sen lisäksi minä haluan kokea sen, miltä tuntuu olla raskaana, ja miltä tuntuu synnytys, imetys ja äitiys. Miltä tuntuu se, että saan syliinii pienen ihmsen alun, joka on osa meitä.
Miltä tuntuu se, että meidän vastuulla on joku muu, kuin vain me itse?
Sitä me halutaan ja siksi me tätä jaksetaan. Me halutaan olla kahden sijasta kolme.

Olen monesti miettinyt sitä, että miltä se tuntuu, kun sen oman lapsen saa ensimmäisen kerran syliinsä? Miten paljon voi rakastaa?
Sitä ei voi kukaan kuvailla, eikä sitä voi kuvitella. Se pitää kokea. Äidin ja isän rakkaus.
Rakastanhan minä miestäni. Rakastan välillä ehkä jopa enemmän kuin itseäni. Niin paljon, että se välillä satuttaa. Onko se oman lapsen rakastaminen kuitenkin erilaista? Epäilisin, että on. Mutta en tiedä.

Tähän projektiin antaa voimia sisarusteni lapset. Kaikkia heitä olen hoitanut, paljonkin. Ja mielelläni. He irrottavat minut arjesta. Pitävät jalat maassa. Antavat todellista ja vilpitöntä rakkautta. Minä saan antaa myös heille rakkautta ja hellyyttä. Saan hoivata, lohduttaa, kuunnella, kertoa, neuvoa, oppia itse uutta. Saan kuulla hauskoja juttuja, lukea satuja, leikkiä leikkejä, opettaa heille uusia asioita, saan myös kasvattaa ja komentaa heitä kuin omiani.
Koskaan en ole tähän sisaruksiltani lupaa kysynyt, mutta näin olen aina toiminut.
Mielestäni lapsia kasvattaa koko perhe. Mummot ja vaarit, tädit, sedät ja sisarukset.

Vanhemmat viimeisen sanan aina sanoo, eikä heidän kasvatustapaansa voi eikä saa kyseenalaistaa. Ei kukaan. Mutta kasvattaa voi yhdessä, ja monellakin tavalla.
Meillä lapset saa rakkautta ja rajoja. Meillä he saavat olla omia itsejään. Saavat olla kuin kotonaan. Kiukutellakin. Ja tarpeen vaatiessa meillä joutuu jäähyllekkin. Mutta rakkaudella.

Tätä minä haluan. Oikeasti. Enemmän kuin mitään.
Tätä me haluamme. Ja tämän takia jaksamme jatkaa. Tämän takia me rakastamme toisiamme. Me haluamme tietää, miltä se tuntuu. Vanhemmuus.

-M-

Miksi lapsen haluamisesta pitää maksaa?

Taas kerran kysyn, että miksi?
Tälläkertaa mietin sitä, että miksi meidän pitää maksaa siitä, että me halutaan perustaa perhe. Onko se oikein?
Toisille se on kuitenkin ilmaista.

Vaikka raha tässä projektissa onkin sivuseikka, niin silti. Ja vaikka periaatteessa julkisella puolella saakin ns. ilmaiset hoidot, niin kyllä sitä rahaa vaan palaa.
Meillä on nyt mennyt 1250, 17 € eikä lapsesta ole tietoakaan. Tällä rahalla on saatu yksi ainut tuoresiirto icsi:llä.

Tällä on saatu 9 käyntiä omalla polilla, mukaanlukien labrakokeet. 2 käyntiä TAYS:n hormoni- ja lapsettomuuspoliklinikalla. Kaksi spermanäytteen tutkimusta yksityisellä. Nämä käynnit on tehneet reilun 500 €.
Lääkkeisiin on mennyt yli 800 €. Ja koska lääkekatto tuli jo täyteen, niin saimme kelalta jo noin 70 € rahoja takaisin.
Tästä vuoden loppuun saakka lääkkeiden hinta on 1,50 €/ lääke. Poislukien lugesteronit, jotka ei kuulu kelan korvattaviin lääkkeisiin.

Eli, vaikka hoitojen pitäisi olla ilmaiset, niin eipä se sitä ole.
Mutta nämä on kuitenkin loppujen lopuksi hyvinkin halpaa lystiä verrattuna yksityisten klinikoiden hintoihin.
Olen klinikoita vertaillut ja selannut hintoja. Mutta ei kyllä meidän tuloilla yksityiselle voida edes ajatella. Ei ainakaan ennenkuin julkisen puolen kaikki hoidot on käytetty. Ja sittenkin todennäköisesti pitää ottaa joko lainaa tai kaataa metsää. Tai voittaa lotossa.
Kaamea ajatus, että pitäisi ottaa lainaa lapsen saamiseksi.

Mutta katsotaan nyt, ensin tosiaan tämä julkisen puolen tarjonta. Vielähän meillä on kaksi hoitokertaa jäljellä. Ja toivottavasti saadaan aikaiseksi muutakin kuin yksi tuoresiirto kummaltakin kerralta.

Toivottavasti saadaan se, mitä me eniten halutaan. Vaikka sitten rahalla, eikä romanttisesti rakastelemalla.

Edelleen eniten haluaisin olla äiti.

-M-