Jostain syystä viimeaikoina olen monesti miettinyt kesken jäänyttä raskauttani. Erilaista alkuamme.
Se kaihertaa hieman mieltäni. Vaikka nyt kaikki hyvin onkin.
Ja tiedän, että minun pitäisi olla onnellinen ja tyytyväinen lapsestani. Mitä tietysti olenkin.
Olen maailman onnellisin pienestä Martti-murusta. Siitä että meillä hänet on. Ja että elämä on meitä viimeaikoina kohdellut hurjan hyvin.
Mutta mutta.
Silti minä olen miettinyt sitä, että millaista olisi ollut kokea niin sanottu normaali raskaus? Sitä, millaista olisi ollut, jos raskauden aikana olisi voinut olla vilpittömän onnellinen, vailla huolta siitä onko kaikki hyvin?
Ja kyllä. Tiedän että kaikki tulevat äidit murehtii. Mutta tarkoitan sitä, ettei olisi ollut verenvuotoa, ettei olisi tarvinnut murehtia vauvan kasvua vatsassa, ettei olisi tarvinnut päiväkausia maata sairaalassa, kaukana kaikista läheisistä, sydän täynnä surua ja huolta tulevasta.
Olen miettinyt sitä, miltä olisi tuntunut synnyttää normaalisti? Sitä halusin ehkä eniten koko raskauden aikana, normaalia alatie synnytystä. Vaikka siitäkin on monenlaisia kauhutarinoita, niin sen olisin halunnut silti kokea.
Minulle tai meille se ei vain ollut vaihtoehto. Eikä ole enää, jos joskus vaikka sattuisin vielä raskaaksi tulemaankin.
Olen miettinyt sitä, miltä olisi tuntunut saada vauva heti rinnalle, oman paidan alle, iholle? Heti syntymän jälkeen, ruttuisine kasvoineen. Millaista olisi ollut kuulla oman vauvan ensi itku heti syntymän jälkeen?
Millaista olisi ollut kuulla onnittelut kätilöltä pienestä vauvasta, koko perhe yhdessä?
Minä, vauva ja isimies, kaikki yhdessä, onnellisina toisistamme.
Olen miettinyt sitä, että miltä olisi tuntunut saada vauva heti vierihoitoon? Miltä olisi tuntunut alusta lähtien imettää?
Olen miettinyt miltä olisi tuntunut, jos sitä vauvaa ei olisikaan viety heti pois? Eikä isä olisi lähtenyt saattamaan vauvaa tehohoitoon lääkäreiden kanssa.
Olen miettinyt, että olisinko voinut itse nähdä vauvan jo samana päivänä? Tuntuisiko minusta nyt toisenlaiselta? Suhtautuisinko kaikkeen nyt toisin, jos alkumme olisi ollut erilainen?
Millaista olisi ollut saada ottaa oma vauva syliin silloin, kun itse haluaa? Hoitaa, silittää poskea, nuuskutella mielin määrin, silloin kun itse haluaa. Eikä kolmen tunnin välein, niinkuin hoitoajat meni keskolassa.
Miltä olisi tuntunut nähdä vauva ilman hegitystukea, ilman niitä kaikkia piuhoja, ilman niitä pelottavia, ja piipittäviä koneita?
Miltä olisi tuntunut itse päättää, oman vauvan asioista? Miltä olisi tuntunut, jos ei olisi tarvinnut jättää omaa vauvaa ventovieraitten ihmisten hoidettavaksi?
Miltä olisi tuntunut, jos ei olisi tarvinnut lähteä ilta toisensa jälkeen sairaalasta yksin kotiin?
Olen miettinyt sitä, että miksi juuri minulle ja meille kävi näin?
En tiedä mitään muuta tapaa tulla äidiksi. Tämä on ollut minun tie.
Tämä on ollut meidän perheen tie. Pitkä, mutta silti liian lyhyt tie äitiyteen.
Olisiko kaikki toisin, jos jokin olisi mennyt eritavoin?
Rakastaisinko näin suunnattomasti, leijonaemon lailla tuota pientä ihmettämme, jos jokin olisi mennyt toisin?
Tähän tyydyn. Kohtalooni.
Hieman haikeana, mutta onnellisempana kuin koskaan. Äitinä.
Äitinä kasvan jokaikinen päivä lisää. Ihan niinkuin tuo pieni ihmisen alku, joka oppii kokoajan uutta. Kiljahdellen ja karjahdellen. Hymy huulilla. Onnellisena lapsuudestaan.
Ä I T I <3
keskiviikko 19. huhtikuuta 2017
tiistai 4. huhtikuuta 2017
Uusia asioita, 2 hammasta ja sylillinen oksennusta.
Nyt elämme siis sitä aikaa, kun jokaikinen päivä tehdään jotain ensimmäistä kertaa tai opitaan jotain uutta. Äiti on yhtä innoissaan kuin lapsi. Whatsup laulaa, jos ei mummoille ja tädeille, niin isille ainakin infotaan kaikki työpäivän aikana tapahtuva uusi.
Reilu viikko sitten hyppäsimme koko perhe junaan Seinäjoella ja huristimme VR:n luotettavin kyydein pääkaupunkiimme Helsinkiin. Martin toiset kummit asuu siellä, eli isimiehen sisko miehineen. Isimiehelle ja lapselle ensimmäinen kerta tätin luona. (Isillä olisi toki ollut mahdollisuudet vierailuun jo 12 vuoden ajan, mutta ehkä hetki oli nyt oikea)
Junamatka meni hienosti. Martsonen sai konnarilta ihka oman lipunkin, jotta äiti sai sen kotiin tultua liimata vauvakirjan sivulle. Jos hän itse olisi saanut päättää, hän olisi mielummin syönyt lipun.
Mukava viikonloppu Helsingissä, ihan keskustasssa, niin että kävellen pääsee melkeinpä jokapaikkaan.
Lauantaina suuntasimme koko konkkaronkka Korkeasaareen. Käynti oli ensimmäinen laatuaan koko meidän perheelle. Mutta uskoakseni ei kylläkään viimeinen. Lautta aloittaa liikennöintinsä vasta vappuna, eli hurautimme paikanpäälle bussilla. Martti hymyili koko matkan, katsellen maisemia isosta liikkuvasta autosta. Ostimme liput ja sujahdimme kätevästi vaunujenkin kanssa portista sisään. Martti nukahti. :) sattuipas sopivasti. Äh.
Hän nukkui koko kierroksen ajan, ja vielä bussimatkan takaisin kaupunkiin.
Meille aikuisille käynti oli kyllä oikein mainio. Eläimet olivat virkeitä ja liikkeellä. Leijonakin kulki aidan viertä ja karjahteli kumealla äänellään, niin että melkein lirahti pissat housuun pelkästä ajatuksesta, että kohtaisi moisen eläimen joskus kasvotusten, nikn ettei välissä ole aitaa. Hui. Ei suotta sanota leijonaa kuninkaaksi.
Kaupunkiin takaisin päästyämme kävimme isille mieluisassa paikassa syömässä. Burger King toimi toki meille kaikille muillekin.
Stockmannin 6 kerroksen lauantai iltapäivä ei ollut kyllä isimiehen paikka sitten ollenkaan. Äitin ja tädin oli.
Täti-ihminen osti kummipoikaselle aivan ihanan Mini Rodinin leijona kuosisen leikki-asun, hupullisen haalarin. Materia. Kauniit lasten vaatteet. Heikkous.
Saatiin myös ohjattu kaupunki kierros, hyvä meille maalaisille. Sää oli mielestäni kohtuullisen hyvä, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Poikkeuksellisesti pääkaupungissa ei tuullut ollenkaan mainittavasti.
Illalla tilasimme kotiin thaimaalaista ruokaa ja söimme kaikki itsemme ihan ähkyyn. Marttikin istua nakotti isolla tuolilla, kun mukana oli syöttötuolin pehmuste ja huiville köytimme vauvan tiukasti tuoliin.
Melkoista river dancea se toki oli, kun tuolista kuului jalkoja heilutellessa aika kova kopse.
Sunnuntaina aamulla vauvan suusta pilkotti vihdoinkin oikein NÄKYVÄSTI se hartaasti odotettu hammas. Ihana pikkuinen piraija. Pirun terävä kapistus. Ihme kyllä, tuo ei Martin uniin viikonloppuna juuri vaikuttanut. Hyvin uni maistui siskonpedissä tätskyn ja setämiehen olohuoneen lattialla.
Vielä sunnuntain brunssi Kiilassa ja pieni lenkki kaupungilla, ennen kotiin lähtöä.
Mukava viikonloppu. Pieni irtiotto arkeen. Toimi kyllä.
Kotimatkalla junassa Martsu hurmasi hymyillään vieressä istuneen naiset. Mukavaa matkaseuraa, ja voin kyllä junalla lähteä Marttosen kanssa retkelle toistekin.
Kotona arki pyörii tasaiseen tahtiin. Isimies käy töissä, me Martin kanssa pidämme kotia pystyssä. Vaunuilemme, käymme kaupassa, teemme ruokaa ja pesemme pyykkiä. Imuroinkin aina jossain välissä huoneen kerrallaan. Viikolla käytiin vaunulenkillä myös Martin kummitädin ja äitin kummipojan kanssa Kauhajoella. Mukava jakaa vauva-arkea ystävän kanssa. Samalla retkellä kävin hamsteroimassa alesta jo ensitalveksi vaatetta lapselle. Ja aina kun vastaan tulee muumiaiheisia vaatteita, sorrun.
Niin kauan kun saan itse päättää mitä Martille puen, niin voin ostaa vaatteita haluamillani kuoseilla. Kirkkaat värit ja viidakon eläimet, ketut ja muumit. Niitä meille, kiitos.
Vauva liikkuu kierimällä paikasta a paikkaan b. Viime päivien aikana hän on löytänyt lattian rajassa seinän vieressä kulkevan antenninjohdon, joka on aivan kertakaikkisen puoleensa vetävä. Samoin pistorasia, johon kielletään kerta toisensa jälkeen koskemasta.
Nyt se alkaa. Kieltäminen. :)
Hyppykiikun ostin ystävältä, ja sehän se olikin kiva tuolle pienelle pompottavalle vieteri-ukolle. Kenenkään voimat ei riitä pompottaa häntä niin kauan sylissä, kun hän haluaisi tai jaksaisi pompottaa.
Viikonloppuna hänelle tuli nuha. Tyhmä tauti, mutta ei nyt mitenkään äkyttömästi ole elämää haitannut. Baby vac on meidän perheen pelastus nuhaan. Vaikka aika vaikeaa alkaa olla niistää yksin tuota vauvaa, joka kääntyy, huitoo ja yrittää kaikin keinoin estää toimenpidettä. Jos paikalla onnkaksi aikuista, on homma hieman helpompaa.
Ruoka silti maistuu, ja samoin uni. Nuhasta viis.
Sunnuntai aamuna vauvan suuhun oli ilmestynyt toinenkin pienen pieni hammas. Oi, miten herttainen hymy häneltä irtoaakaan, noiden hampaiden kanssa. Äiti on aivan haltioissaan.
Sunnuntain sumuisesta säästä huolimatta pakkasimme taas kipsut ja kampsut, vaunut ja vauvan autoon ja lähdimme retkelle, suuntana Kristiinankaupungin kevätmarkkinat.
Aamusta väkeä oli liikkeellä melko vähän, niin että vaunujen kanssa oli helppo kulkea. Isi sai muikkuja ja äiti muurinpohjaletun hillon ja kermavaahdon kanssa. Makkarat ja lakut vielä. Martille yksi paita ja Lauri-serkulle myös pirteän keväinen keltainen tähtipaita tuliaisiksi.
Eilen oli pitkästä aikaa neuvolapäivä. Minne ihmeeseen 9 kuukautta on kulunut?
Vauva on kasvanut aivan hurjan paljon, eikä enää edes muista sitä, miten pieni hän oikein olikaan syntyessään.
1290 g --> 8700 g & 38 cm --> 67 cm. Eli painoa on tullut melkein 7,5 kiloa ja pituutta pian 30 senttiä. Huh!
Onneksi on valokuvat ja hänen pienet vaatteet, joita voi ihastella ja joita voi verrata nykyiseen kokoon.
Eilen illalla oli kylpypäivä, kävimme isinkin kanssa suihkussa, niin että kylppärin ilman sai mahdollisimman höyryiseksi ja kosteaksi. Se auttaa vähän tuota limaa irtoamaan vauvan kurkusta ja nenästä. Toimi ja tepsi. Voin kertoa.
Kylvyn jälkeen Martti söi puuroa ison lautasellisen. Päällä puhtaat yökkärit. Sohvalle syliin iltamaidolle. Sitäkin meni koko pullollinen. Uni yllätti jo äidin sylissä. Kunnes alkoi yskittää. Ja yskittikin niin kovasti, että nostin vauvan ihan pystasentoon sylissäni.
Siihen se tuli äitin syliin. Lämmin oksennus. Puurot ja maidot. Miten paljon oksennusta pienestä ihmisestä voikaan tulla?
No niin paljon, että isi säntäsi hakemaan pyyhkeitä, riepuja, jotain. Minä syli täynnä oksennusta, lapsi tyytyväisen näköisenä, kun kurkussa ei enää kiusannut lima.
Isi otti lapsen, että pääsin sohvalta ylös. Isiä yökötti, minua nauratti. Kylppäriin koko sakki. Vaatteet pois ja pyykkiin, vauvan kanssa uudestaan suihkuun.
Alusta uudelleen kaikki iltatoimet. Paitsi puuroa me ei enää keitetty.
Uni maistui kaikille. Aamuun asti.
Onnellinen äiti, oksennuksetkin sylissä.
-Mari-
Reilu viikko sitten hyppäsimme koko perhe junaan Seinäjoella ja huristimme VR:n luotettavin kyydein pääkaupunkiimme Helsinkiin. Martin toiset kummit asuu siellä, eli isimiehen sisko miehineen. Isimiehelle ja lapselle ensimmäinen kerta tätin luona. (Isillä olisi toki ollut mahdollisuudet vierailuun jo 12 vuoden ajan, mutta ehkä hetki oli nyt oikea)
Junamatka meni hienosti. Martsonen sai konnarilta ihka oman lipunkin, jotta äiti sai sen kotiin tultua liimata vauvakirjan sivulle. Jos hän itse olisi saanut päättää, hän olisi mielummin syönyt lipun.
Mukava viikonloppu Helsingissä, ihan keskustasssa, niin että kävellen pääsee melkeinpä jokapaikkaan.
Lauantaina suuntasimme koko konkkaronkka Korkeasaareen. Käynti oli ensimmäinen laatuaan koko meidän perheelle. Mutta uskoakseni ei kylläkään viimeinen. Lautta aloittaa liikennöintinsä vasta vappuna, eli hurautimme paikanpäälle bussilla. Martti hymyili koko matkan, katsellen maisemia isosta liikkuvasta autosta. Ostimme liput ja sujahdimme kätevästi vaunujenkin kanssa portista sisään. Martti nukahti. :) sattuipas sopivasti. Äh.
Hän nukkui koko kierroksen ajan, ja vielä bussimatkan takaisin kaupunkiin.
Meille aikuisille käynti oli kyllä oikein mainio. Eläimet olivat virkeitä ja liikkeellä. Leijonakin kulki aidan viertä ja karjahteli kumealla äänellään, niin että melkein lirahti pissat housuun pelkästä ajatuksesta, että kohtaisi moisen eläimen joskus kasvotusten, nikn ettei välissä ole aitaa. Hui. Ei suotta sanota leijonaa kuninkaaksi.
Kaupunkiin takaisin päästyämme kävimme isille mieluisassa paikassa syömässä. Burger King toimi toki meille kaikille muillekin.
Stockmannin 6 kerroksen lauantai iltapäivä ei ollut kyllä isimiehen paikka sitten ollenkaan. Äitin ja tädin oli.
Täti-ihminen osti kummipoikaselle aivan ihanan Mini Rodinin leijona kuosisen leikki-asun, hupullisen haalarin. Materia. Kauniit lasten vaatteet. Heikkous.
Saatiin myös ohjattu kaupunki kierros, hyvä meille maalaisille. Sää oli mielestäni kohtuullisen hyvä, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Poikkeuksellisesti pääkaupungissa ei tuullut ollenkaan mainittavasti.
Illalla tilasimme kotiin thaimaalaista ruokaa ja söimme kaikki itsemme ihan ähkyyn. Marttikin istua nakotti isolla tuolilla, kun mukana oli syöttötuolin pehmuste ja huiville köytimme vauvan tiukasti tuoliin.
Melkoista river dancea se toki oli, kun tuolista kuului jalkoja heilutellessa aika kova kopse.
Sunnuntaina aamulla vauvan suusta pilkotti vihdoinkin oikein NÄKYVÄSTI se hartaasti odotettu hammas. Ihana pikkuinen piraija. Pirun terävä kapistus. Ihme kyllä, tuo ei Martin uniin viikonloppuna juuri vaikuttanut. Hyvin uni maistui siskonpedissä tätskyn ja setämiehen olohuoneen lattialla.
Vielä sunnuntain brunssi Kiilassa ja pieni lenkki kaupungilla, ennen kotiin lähtöä.
Mukava viikonloppu. Pieni irtiotto arkeen. Toimi kyllä.
Kotimatkalla junassa Martsu hurmasi hymyillään vieressä istuneen naiset. Mukavaa matkaseuraa, ja voin kyllä junalla lähteä Marttosen kanssa retkelle toistekin.
Kotona arki pyörii tasaiseen tahtiin. Isimies käy töissä, me Martin kanssa pidämme kotia pystyssä. Vaunuilemme, käymme kaupassa, teemme ruokaa ja pesemme pyykkiä. Imuroinkin aina jossain välissä huoneen kerrallaan. Viikolla käytiin vaunulenkillä myös Martin kummitädin ja äitin kummipojan kanssa Kauhajoella. Mukava jakaa vauva-arkea ystävän kanssa. Samalla retkellä kävin hamsteroimassa alesta jo ensitalveksi vaatetta lapselle. Ja aina kun vastaan tulee muumiaiheisia vaatteita, sorrun.
Niin kauan kun saan itse päättää mitä Martille puen, niin voin ostaa vaatteita haluamillani kuoseilla. Kirkkaat värit ja viidakon eläimet, ketut ja muumit. Niitä meille, kiitos.
Vauva liikkuu kierimällä paikasta a paikkaan b. Viime päivien aikana hän on löytänyt lattian rajassa seinän vieressä kulkevan antenninjohdon, joka on aivan kertakaikkisen puoleensa vetävä. Samoin pistorasia, johon kielletään kerta toisensa jälkeen koskemasta.
Nyt se alkaa. Kieltäminen. :)
Hyppykiikun ostin ystävältä, ja sehän se olikin kiva tuolle pienelle pompottavalle vieteri-ukolle. Kenenkään voimat ei riitä pompottaa häntä niin kauan sylissä, kun hän haluaisi tai jaksaisi pompottaa.
Viikonloppuna hänelle tuli nuha. Tyhmä tauti, mutta ei nyt mitenkään äkyttömästi ole elämää haitannut. Baby vac on meidän perheen pelastus nuhaan. Vaikka aika vaikeaa alkaa olla niistää yksin tuota vauvaa, joka kääntyy, huitoo ja yrittää kaikin keinoin estää toimenpidettä. Jos paikalla onnkaksi aikuista, on homma hieman helpompaa.
Ruoka silti maistuu, ja samoin uni. Nuhasta viis.
Sunnuntai aamuna vauvan suuhun oli ilmestynyt toinenkin pienen pieni hammas. Oi, miten herttainen hymy häneltä irtoaakaan, noiden hampaiden kanssa. Äiti on aivan haltioissaan.
Sunnuntain sumuisesta säästä huolimatta pakkasimme taas kipsut ja kampsut, vaunut ja vauvan autoon ja lähdimme retkelle, suuntana Kristiinankaupungin kevätmarkkinat.
Aamusta väkeä oli liikkeellä melko vähän, niin että vaunujen kanssa oli helppo kulkea. Isi sai muikkuja ja äiti muurinpohjaletun hillon ja kermavaahdon kanssa. Makkarat ja lakut vielä. Martille yksi paita ja Lauri-serkulle myös pirteän keväinen keltainen tähtipaita tuliaisiksi.
Eilen oli pitkästä aikaa neuvolapäivä. Minne ihmeeseen 9 kuukautta on kulunut?
Vauva on kasvanut aivan hurjan paljon, eikä enää edes muista sitä, miten pieni hän oikein olikaan syntyessään.
1290 g --> 8700 g & 38 cm --> 67 cm. Eli painoa on tullut melkein 7,5 kiloa ja pituutta pian 30 senttiä. Huh!
Onneksi on valokuvat ja hänen pienet vaatteet, joita voi ihastella ja joita voi verrata nykyiseen kokoon.
Eilen illalla oli kylpypäivä, kävimme isinkin kanssa suihkussa, niin että kylppärin ilman sai mahdollisimman höyryiseksi ja kosteaksi. Se auttaa vähän tuota limaa irtoamaan vauvan kurkusta ja nenästä. Toimi ja tepsi. Voin kertoa.
Kylvyn jälkeen Martti söi puuroa ison lautasellisen. Päällä puhtaat yökkärit. Sohvalle syliin iltamaidolle. Sitäkin meni koko pullollinen. Uni yllätti jo äidin sylissä. Kunnes alkoi yskittää. Ja yskittikin niin kovasti, että nostin vauvan ihan pystasentoon sylissäni.
Siihen se tuli äitin syliin. Lämmin oksennus. Puurot ja maidot. Miten paljon oksennusta pienestä ihmisestä voikaan tulla?
No niin paljon, että isi säntäsi hakemaan pyyhkeitä, riepuja, jotain. Minä syli täynnä oksennusta, lapsi tyytyväisen näköisenä, kun kurkussa ei enää kiusannut lima.
Isi otti lapsen, että pääsin sohvalta ylös. Isiä yökötti, minua nauratti. Kylppäriin koko sakki. Vaatteet pois ja pyykkiin, vauvan kanssa uudestaan suihkuun.
Alusta uudelleen kaikki iltatoimet. Paitsi puuroa me ei enää keitetty.
Uni maistui kaikille. Aamuun asti.
Onnellinen äiti, oksennuksetkin sylissä.
-Mari-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)