Nyt eletään siis raskausviikolla 14+3.
Oksennusta riittää edelleen, jokaikinen aamu. Hammaspesu, oksennus, mehua, oksennus, lisää juomista, oksennus, aamupala ja oksennus. Ja ehkä vielä jonkin ajan kuluttua kerta kiellon päälle.
Tuntuu, että olen tottunut jo tuohon. Mutta kurkku alkaa olla jo melko karhea ja päivä päivältä ylävatsaan sattuu tuo oksentaminen enemmän ja enemmän.
Niskapoimu-ultrassa olimme yhdessä mieheni kanssa helmikuun alussa. Hän, tuo pieni salamatkustaja, jota ei vielä ulospäin näy, voi siellä vatsassa oikein mainiosti, niinkuin kätilö asian ilmaisi.
Itsepäinen vain oli niinkuin isänsä ja rauhallinen niinkuin äitinsä. Sitkeästi pysyi niin, ettei kätilö meinannut milläään saada mitattua niskasta tuota turvotusta.
Tökittiin ja pökittiin, kävelin ja hypin & pompin tutkimuksen välillä. Mitta saatiin ja se oli hyvä 1,2-1,4 mm, eli ei mitään hälyyttävää. Veriseulan tuloksetkin olivat hyvät, eikä edes ikäni nostanut riskilukua niin, että meille olisi lapsivesipunktiota tai istukkabiobsiaa suositeltu. Luojan kiitos! Olisi ollut piinaavaa, edes ajatella, että jokin vielä voisi olla pielessä.
Mieheni kanssa olimme kyllä jo puhuneet, että jos hänessä jokin vika olisi, niin olisi se kyllä melko ihme. Hän on jo tähän mennessä selvinnyt spermanäytepurkista ja munasolupunktioputkista maljalle, jossa on kasvatuskaapissa viettänyt 6 päivää, sitten parin kuukauden pakastamisesta -196 asteessa, tuosta syväjäästä sulatuksesta taas labraan ja putkeen. Siirrosta tuonne kohdun poimuihin, tarttunut minuun tiukasti.
Luulisi karsiutuneen jo, jos jokin vika vielä olisi ollut.
Sitkeä pakkaus, joka nyt on jo kasvanut siitä pienestä pavun kokoisesta möykystä 10 cm pitkäksi sikiöksi, joka painaa jo noin 50 grammaa.
Tuolla pienellä ihmeellä on jo kaikki sisäelimet, varpaat ja sormet jo erottuu ultrassa. Silmät, nenä, suu ja korvat. Ja jopa hiuspyörteet sikiön päässä alkavat erottua.
Pieni sydän pumppaa 28 litraa verta joka päivä.
Ja miten ihanalta tuo pienen sydämen pampatus kuulostaakin.
Kotidopplerilla löytää hänet jo ihan helposti, ja sydämen tsupsutus kuulostaa todella helpottavalta. Varsinkin tälläviikolla tuo doppler on tuonut varmuutta siihen, että hän siellä todellakin on.
Olimme tämän kuluvan viikon Rukalla talvilomalla mieheni ja siskojeni perheiden kanssa. Tiistaina lähdimme mieheni kanssa kahdestaan syömään Kuusamon tropiikin O'Learysiin. Ennen ruokailua kävin vessassa, ja mitäpäs muuta, kuin pyyhkiessä paperiin tulikin hieman verta.
Yritin kasata ajatukseni ja todistaa itselleni, että kaikki on varmasti hyvin. Se on vain jotain viatonta, normaalia vuotoa, jota raskausaikana on monilla naisilla.
Kerroin miehelleni, saimme ruokaa pöytään, mutta jostain syystä se ei oikein maistunut kummallekkaan. Kävin tuon syömisen aikana vessassa useamman kerran ja joka kerrallla vuoto vain runsastui.
Sulloin tukon paperia housuihini ja päätimme, että käymme Kuusamon terveyskeskuksessa päivystyksessä, josko siellä ultralla nähtäisiin mikä on asian laita.
Iso käsi Kuusamon päivystykselle, hoitajat ottivat minut heti tosissaan, pääsin makuulle ja lääkärikin tuli paikalle jo parinkymmenen minuutin kuluttua saapumisestamme.
Päivystävänä lääkärinä oli suomen nuorin dosentti Joonas Kauppila, josta hoitajatkin tuntuivat olevan kovin ylpeitä.
Eikä varmasti suotta. Ystävällinen nuori mies, joka puhui selkokielellä ja käytti maalaisjärkeä. Hän katsoi ultralla, ja kaikki siellä kohdussa oli oikein hienosti. Sydän sykki kovasti ja kädet viuhtoivat vimmatusti.
Huokaus, molempien suusta pääsi syvä helpotuksen huokaus. Terveyskeskuksen käyntimaksu on pieni hinta mielenrauhasta.
Takaisin mökille, loma jatkukoon. Vuotoa kuitenkin oli enemmän ja vähemmän. Jonain yönä vessassa käydessäni oikein lorahti kirkasta verta.
Ei oikein nostata fiilistä. Vuoto oli kuitenkin kohtuullista, joten katsoin, että voimme odottaa perjantain neuvolakäynnille, josko sitten tarkemmin selviäisi mistä tuo johtuu.
Loma oli ohi, ja pitkän ajomatkan päätteeksi oma sänky tuntui paremmalta kuin koskaan ennen. Neuvola oli siis eilen aamulla. Kerroin terveydenhoitajalle tilanteesta, ja käynti aloitettiinkin heti ultralla ja kuuntelemalla sydänäänet. Kaikki hyvin!
Hoitaja kirjoitti kuitenkin lähetteen Seinäjoelle synnytysvastaanoton päivystykseen.
Muuten neuvolakäynti oli oikein mukava. Lähinnä keskustelimme lapsen kasvatuksesta ja siitä millaisia haluamme vanhempina olla tulevalle lapselle.
Paljon olemme jo yhdessä kotonakin asiasta puhuneet, ja kasvatusperiaatteet tuntuu olevan hyvin samankaltaiset meillä molemmilla. Hyvä niin.
No neuvolan jälkeen ajelimme Seinäjoelle, ja istuimme odottamaan vuoroamme.
Odotusaikaa kertyikin melkein 4 tuntia, mutta kyllä se sen väärti on, että saa tietää mikä on vialla. Vuoromme koitti, ja ystävällinen hoitaja ja erikoistuva nuori lääkäri otti meidät vastaan. Sisätutkimus ja ultraus selittivät hieman asiaa.
Istukka on tällähetkellä aivan kohdunsuun reunassa, pieni hematoomakin löytyi, ja ilmeisesti tuo vuoto on nyt peräisin tuosta hematoomasta.
Tulehdusarvot olivat pikkuisen koholla, mutta tuolla hetkellä vuotoa ei ollut.
Kontrolliaika maanantaille, tuonne samaiseen päivystykseen. Katsotaan crp uudelleen ja tarkistetaan että mitä tuolle hematoomalle kuuluu, kasvaako se, vai kuihtuuko. Antibiootit sitten, jos tulehdusarvot ovat nousseet.
Sain myös Caprilonia, jos vuoto vielä jatkuu. Tuo lääke hillitsee tuota verenvuotoa. Mutta käytän sitä vain sitten tarvittaessa. Nyt tilanne on rauhallinen, kuten myös mieleni.
Maanataina kontrolli ja katsotaan sitten taas päivä kerrallaan eteenpäin.
Sanoin jo, että ikäni taitaa olla tätä raskautta vastaan, tai mistä lie sitten johtuukin, niin minulle tuntuu nyt tulevan kaikki mahdolliset vaivat ja ongelmat jotka raskauteen jollain tapaa vain liittyy.
Päivä päivältä silti olen onnellisempi, ja varmempi siitä, että josko kuitenkin kaikki sujuu hyvin loppuun saakka.
Edelleen lapseton, mutta raskaasti raskaana.
-M-
