Minne joutui meidän vauva?

Minne joutui meidän vauva?
Se pieni, hauras, reilun kahden voipaketin kokoinen vauva sieltä keskoskaapista. Se vauva, jota sai kaapin luukuista silitellä.
Se vauva, joka vasta mahtui kenguruhoitoon äitin ja isin paidan alle.
Minne joutui se pieni vauva, joka nukkui aamu-unet isin sylissä keskolan nojatuolissa? Se vauva, joka piti jättää liian monena iltana ja tulla kahdestaan isin kanssa kotiin.
Minne joutui se pieni vauva, joka oli pienen pieni mytty turvakaukalon pohjalla ensimmäisellä kotimatkalla?
Minne meni 7 kuukautta?

Hän on kääntynyt ensimmäisen kerran selältä vatsalleen. Kovan ponnistelun tuloksena oli onnistunut kääntyminen ja iloinen vauva.
Hän on oppinut kiljumaan. Kovaa ja korkealta.
Miten ihanaa se onkaan. Kiljua, niin että varmasti kaikki kuulee.
Kirkua ja kiljahdella. Omalla äänellä.

Hän on myös oppinut pitämään itse kiinni tuttipullosta. Niin suloinen näky, kun hän illalla puoliunissaan itse juo maitoa.
Martsu siis on jo 3 yötä nukkunut läpi yön, heräämättä, syömättä, vaatimatta maitoa.
Puoli kympistä jopa aamu seitsemään. Sitä en tiedä, onko tilanne pysyvä. Mutta aivan sama, sillä me otetaan se mitä annetaan. Tällähetkellä se on hyvät yöunet.
Yöllä ei oikeastaan tarvita juuri tuttiakaan.
Mutta realistisena odotan noita hampaita kunnolla puhkeavaksi. Se näyttää olevan pitkän sitkeää ja kovin kuolaista touhua. Sitten kun ne hampaat vihdoin puhkeaa, saatetaan valvoa, ja tarvita sitä tuttiakin.

Hän on oppinut istumaan syöttötuolissa.
Tuettuna ja fyllättynä, kun tuolin istuinosa on niin iso. Mutta pää pysyy pystyssä ja selkä suorana hienosti. Ja hymy huulilla, kun saa olla pöydässä ja näkee muita ihmisiä.
Aamulla ja illalla syödään puuro hedelmä- tai marjasoseen kanssa, lisäksi syödään lounas, välipala ja päivällinen.
Kokeiltu on jo melkeinpä kaikki kasvikset ja lihat, kananmuna, hedelmät ja marjat. Puurona on riisipuuro, ja sekaan ujutan hieman kauraa. Tuo kaura on ainut mistä huomaan hieman tulleen vatsavaivaa. Mutta siihenkin totutellaan pikkuhiljaa.
Paremmin tuntuu maistuvan äitin keitokset, kuin kaupan soseet. Vaikka palat vielä hieman yököttää, niin silti niitä vähissä määrin saa jo olla.

Hän on myös oppinut kikkiä syödessään puremaan pienillä ikenillään, venyttelemään ja rutistelemaan äitin kikin löysää nahkaa pienillä sormillaan.
Häntä naurattaa, äitiä ei.

Martti on nyt siis pian syntymän mukaan 7 kuukautta, lasketun ajan perusteella 5 kk. Ja vaikka pikkukeskosen kehitystä seurataankin tuon lasketun ajan perusteella, niin ainakin äidin mielestä Martti on kelpo puolivuotias taidoiltaan.

Päivä kerrallaan enemmän äiti. Onnellinen siitä.
Mari

Kun vauva sairastaa.

Olipas aloitus tälle vuodelle.
Paluu sairaalaan, osastolle ja nenämahaletkuun.
Kurjaa, mutta kun lapsi sairastaa, tekee sitä ihan mitä hyvänsä, että olo helpottaa ja vauva parantuisi.
Kävimme siis jo viimevuoden puolella ambulanssikyydillä lastenpäivystyksessä Seinäjoella, silloin olo helppasi ja pääsimme takasin kotiin. Vuoden ensimmäisenä päivänä kuume kuitenkin taas nousi ja ruokakaan ei maistunut joten soitin lastenosastolle, jonne saimme luvan mennä suoraan ensiavun kautta.
Ihana, kun otetaan pienen lapsen sairastaminen tosissaan, eikä tarvitse terveyskeskuksessa tuntikausia, saati päiväkausia jonotella ja odotella. Osastolla seurattiin alkuun vointia ja imettiin nenästä ja nielusta useampaan kertaan limaa.
Syöttöpunnituksetkin palautettiin mieleen ja kun toisella imetyskerralla Martti jaksoi syödä enää 10 grammaa, oli edessä nenämahaletkun laitto ja jääminen osastolle yöksi.

Uskomattoman paljon sisua pienestä pojasta löytyy, kun meinataan imeä nenästä letkulla räkää, tai kun tuota nenistä pujoteltiin paikalleen. Ei meinaa riittää yhdet kädet pitämään aloillaan. Koko pienen naaman mitalta teippiä ja sitten pikkuiset hanskat käteen.
Mieheni sanoikin hoitajille, kun hanskat saatiin laitettua, että kun molemmat hanskat saa käteen, niin toinen jo on pian poissa. No, hanskat kiristeltiin loppujenlopuksi ruttuteipillä, niin ettei niitä saanut heti kiskottua pois kädestä.

Isimies haki äidille eväät ja hammasharjan & dödön lähikaupasta, ja lähti yöksi itse kotiin sairastamaan. Kurja ja kuumeinen oli isinkin olo.

Pumppasin maitoa, jota sitten suoraan nenikseen taas tiputeltiin. Väkisinkin mieleen hiipi keskolassa vietetty aika. Pelottikin.
Lisäksi korviketta, koska ihan entiseen tahtiin en enää pumpulle herunut. Mitään kiinteää ei suuhun saanut ujutettua. Ja päätimmekin yhdessä hoitajien kanssa, että nesteytetään vauva illan ja yön aikana kuntoon, niin että josko sitten aamulla jaksaisi taas syödä itse.
Yö oli kyllä kurja. Räkää imettiin puolen tunnin välein. Aina kun vauva sai unen päästä kiinni, niin tuli yskä, joka sattui niin, että herätti itkuun.
Panadolin lisäksi otettiin avuksi burana. Ja näiden kombo tuntuikin tehoavan paremmin.
Kerran yöllä jopa hengiteltiin keittistä ja höyryä maskilla. Eipä sekään ollut Martin mieleistä. Apua toi kuitenkin yskään ja hengitys tuntui helpottuvan.

Aamupäivällä vauvan olo oli jo sen verran parempi, että maito kikistä taas maistui ja lääkäri antoi luvan kotiutumiseen.
Kotiin oli hankittu nyt myös babyvac, eli imuriin liitettävä niistolaite.
Tuo nenäimuri onkin osoittautunut loistavaksi keksinnöksi. Pois en enää antaisi. Laite siis liitetään ihan tavalliseen pölynimuriin. Kuulostaa kamalalta, mutta on kyllä todella tehokas. Tasainen  ja tehokas imu. Nenään vaan keittosuolatippoja ensin, niin että ei yritä kuivaa sierainta imuroida. Eihän tuo mukavaa ole, mutta vauva rauhoittuu heti kun toimenpide on ohi.
Nenis jätettiin paikoilleen, koska se oli meille jo tuolta keskola ajoilta tuttu kapistus. Saisimme sitten antaa lisämaitoa sen kautta, jos Martin syöminen ei jostain syystä sujuisikaan kotona. Mukaan pakattiin myös ruiskuja.
Onneksi maito kuitenkin maistui ja iltapäivällä jo marjasosekin. Illalla Martti söi jo reippaasti puuroa, ja sovimmekin mieheni kanssa, että jos aamupuurokin uppoaa yhtähyvin, otetaan letku nenästä seuraavana päivänä pois.
Näin onneksi oli, ja letkulle heitettiin hyvästit.
Nenän imurointia muutaman tunnin välein, särkylääkettä käytännössä 4 tunnin välein (kun käytössä sekä burana että panadol), tässä välillä lohdutusta, kikkiä, ruokaa, vaipanvaihtoa ja paljon lepertelyä & rakkautta. Untakin pienissä pätkissä, vauvalle ja isille. Äiti valvoo ja hoitaa. Huolehtii ja murehtii molemmista miehistään.

Jos flunssat tulee meidän kotiin tällaisina, niin en kyllä tieten tahtoen enää tapaa kipeitä ihmisiä, joilta tauti voi pieneen tarttua.
Olin kuullut kyllä, että pikkukeskoset ovat alttiita kaikille infektioille. Nyt tiedän. Varon, mutta en ala hysteeriseksi. Ja lääkäriin vien. Mielummin liian herkästi, kuin odotan pahinta. Ja viimeaikaisten lähipiirin kokemusten perusteella en aivan ensimmäiseksi lähde terveyskeskukseen.
Varaan ajan yksityiselle lääkärille, jolla on aikaa perehtyä ja ottaa tosissaan.
Maksan silti veroni edelleen mieluusti, sillä kyllä niillä verorahoilla tuolla keskussairaalassa saa hyvää hoitoa, ihan pilkkahintaan.

Vähällähän me on näiden sairastamisien kanssa loppujenlopuksi päästy. Mutta kyllä silti tuntuu, että niin kovasti koetellaan pienen miehen elämän alkua.
Puoleen vuoteen mahtuu: kuukausi keskolassa (näistä 8 päivää TAYS ja kolme viikkoa Seinäjoki), päivystysreissu tyrän takia (Seinäjoki ja Tampere), tuolloin yötä TAYS:ssa, tyräleikkaus TAYS:ssa (nukutus ja yö osastolla), ambulanssikyyti päivystykseen ja yksi yö osastolla flunssan takia. Tähän vielä lisäksi 2 keskoskontrollia verikokeineen ja kaikkineen sekä yksi käsikirurgin konsultaatio. Tulossa on kontrolleja edelleen.
Lisäksi vielä normaalit neuvolakäynnit tähän. Niin onhan tässä nyt ollut. Riittävästi.
Mutta olisihan tämä alku voinut olla vaikeampikin.

Kaikesta huolimatta, Martti on kuitenkin 99 % ajasta erittäin iloinen, reipas, nauravainen, hyvin nukkuva ja kiltti vauva, joka syö kaiken mitä tarjotaan. Ei allergioita, ei lääkkeitä, ei huolia eikä murheita.
Ei tässä voi valittaa.

Kaikki otetaan, mitä annetaan. Tähän olen valmis. Olenhan nyt äiti.

-M-