Minne joutui meidän vauva?

Minne joutui meidän vauva?
Se pieni, hauras, reilun kahden voipaketin kokoinen vauva sieltä keskoskaapista. Se vauva, jota sai kaapin luukuista silitellä.
Se vauva, joka vasta mahtui kenguruhoitoon äitin ja isin paidan alle.
Minne joutui se pieni vauva, joka nukkui aamu-unet isin sylissä keskolan nojatuolissa? Se vauva, joka piti jättää liian monena iltana ja tulla kahdestaan isin kanssa kotiin.
Minne joutui se pieni vauva, joka oli pienen pieni mytty turvakaukalon pohjalla ensimmäisellä kotimatkalla?
Minne meni 7 kuukautta?

Hän on kääntynyt ensimmäisen kerran selältä vatsalleen. Kovan ponnistelun tuloksena oli onnistunut kääntyminen ja iloinen vauva.
Hän on oppinut kiljumaan. Kovaa ja korkealta.
Miten ihanaa se onkaan. Kiljua, niin että varmasti kaikki kuulee.
Kirkua ja kiljahdella. Omalla äänellä.

Hän on myös oppinut pitämään itse kiinni tuttipullosta. Niin suloinen näky, kun hän illalla puoliunissaan itse juo maitoa.
Martsu siis on jo 3 yötä nukkunut läpi yön, heräämättä, syömättä, vaatimatta maitoa.
Puoli kympistä jopa aamu seitsemään. Sitä en tiedä, onko tilanne pysyvä. Mutta aivan sama, sillä me otetaan se mitä annetaan. Tällähetkellä se on hyvät yöunet.
Yöllä ei oikeastaan tarvita juuri tuttiakaan.
Mutta realistisena odotan noita hampaita kunnolla puhkeavaksi. Se näyttää olevan pitkän sitkeää ja kovin kuolaista touhua. Sitten kun ne hampaat vihdoin puhkeaa, saatetaan valvoa, ja tarvita sitä tuttiakin.

Hän on oppinut istumaan syöttötuolissa.
Tuettuna ja fyllättynä, kun tuolin istuinosa on niin iso. Mutta pää pysyy pystyssä ja selkä suorana hienosti. Ja hymy huulilla, kun saa olla pöydässä ja näkee muita ihmisiä.
Aamulla ja illalla syödään puuro hedelmä- tai marjasoseen kanssa, lisäksi syödään lounas, välipala ja päivällinen.
Kokeiltu on jo melkeinpä kaikki kasvikset ja lihat, kananmuna, hedelmät ja marjat. Puurona on riisipuuro, ja sekaan ujutan hieman kauraa. Tuo kaura on ainut mistä huomaan hieman tulleen vatsavaivaa. Mutta siihenkin totutellaan pikkuhiljaa.
Paremmin tuntuu maistuvan äitin keitokset, kuin kaupan soseet. Vaikka palat vielä hieman yököttää, niin silti niitä vähissä määrin saa jo olla.

Hän on myös oppinut kikkiä syödessään puremaan pienillä ikenillään, venyttelemään ja rutistelemaan äitin kikin löysää nahkaa pienillä sormillaan.
Häntä naurattaa, äitiä ei.

Martti on nyt siis pian syntymän mukaan 7 kuukautta, lasketun ajan perusteella 5 kk. Ja vaikka pikkukeskosen kehitystä seurataankin tuon lasketun ajan perusteella, niin ainakin äidin mielestä Martti on kelpo puolivuotias taidoiltaan.

Päivä kerrallaan enemmän äiti. Onnellinen siitä.
Mari