Isin poika.

Meneepäs päivät äkkiä. Ihan huomaamatta.
Ihanan arkisesti. Pyykkiä, ruokaa, siivousta, pihailua, leikkimistä, kaupassa käyntiä, vaunulenkkejä, mummolakyläilyjä, paljon pusuja, aika ajoin pipikohtiin puhaltamista ja yöitkujen lohdutusta.
Just tää arki sopii meille, paremmin kuin hyvin. Elämän parasta aikaa.

Lomareissu meni hienosti, Martti oli oikein mainiota lomaseuraa. Illat hotlahuoneessa sujui, kun oli leluja mukana. Autossa Martti onneksi viihtyy tosi hyvin, eikä ainakaan vielä turhaudu kovin suuresti, vaikkei jatkuvaa viihdykettä olekaan. Toivoisin kovasti, ettei meillä autossa tarvittaisi koskaan mitään tabletilta tulevaa rallatusta, vaan pystyttäis vähän perinteisemmin keinoin matkustamaan. Lapsen ehdoilla tietenkin.
Mutta saas nähdä. Periksi on tämä äiti antanut jo sen nukkumisen suhteenkin. Hah!

Ja nukkumisesta puheenollen, viimeyönä alkoi taas nukkumisen suhteen se ankea arki.
Loman jälkeen taas repsahdettiin hieman. Ja HÄN on saanut nukkua monena yönä isin ja äitin välissä. On ollut nuhaa ja tullut tässä muutama hammas, ihan vaivihkaa ylös yksi ja alas yksi, ja alhaalle puhkeaa kyllä ihan just jo neljäskin hammas.
Sitten äiti oli kipeänä muutaman päivän ja ei jaksanut mitään yötouhuja.
Isi ja poika nukkuikin äidin sairastaessa jopa yhden yön evakossa olohuoneen lattialla.
Viimeyö meni paljon kivuttomammin kuin oletin. Päätin illalla, että kun Martti herää, niin ainoastaan käyn kääntämässä hänet makuulleen, silittelen ja sanon, että nyt täytyy nukkua omassa sängyssä. Ja yllättävän pienillä itkuilla tästä loppujen lopuksi selvittiin. Ennemminkuin itku oli sellaista tekoitkun tuherrusta, mutta suruttaahan se äitiäkin kuunnella sitä silti. Toivotaan nyt äitille ja isille vahvaa selkärankaa asian suhteen.

Keskoskontrollissakin oltiin muutama viikko sitten, ja hienostihan se meni kaikin puolin. Fyssari iloitsi Martin reippautta liikkumisen suhteen, ja sanoikin ettei meillä ole syytä mihinkään huoleen. Martti on kehittynyt korjatun iän mukaan juuri niinkuin kuuluukin. Ja tuota korjattua ikäähän on nyt se 1 vuosi ja1 kk. Kävely tukea vasten on vauhdikasta ja tuskin kauhean kauaa menee kun meillä taaperretaan toden teolla.
Lääkärilläkään ei juuri huolia ollut. Martti kehittyy ja kasvaa hienosti.
Enää ollaan käyrällä -1 paikkeilla. Painoa on 10,5 kg ja pituutta 75,3 cm. Kesäkuusta painoa on tullut siis lisää kilo, ja pituutta melkein 5 senttiä. Aika huisia.
Ei ikinä olisi vuosi sitten uskonut, että tässä pisteessä ollaan joskus.
Oli hän niin kovin onnettoman pikkuinen rääpäle.
Ainut mistä sekä fyssarin, että lääkärin kanssa puhuttiin, oli tuo karkeamman ruuan huonosti syöminen. Palojen syömistä pitäisi harjoitella kovasti. Suu on monelle pikkukeskoselle erityisen herkkä, ja monesti ovatkin melkoisia sihtikurkkuja. Lähete kielijänteen katkaisuun saatiin, sekä aika puheterapeutille. Puheterapeutti katsoo tarkemmin tuota Martin syömistä ja sitä, miten hän käsittelee ruokaa suussansa.
Viimeksi tänään hän kakoi kunnolla silmät punaisena, kunnes oksensi iloisesti kaaressa, kun söi liian ahnaasti kurkkua ja sai siitä muutaman liian ison palan kerrallaan suuhunsa. Kaikki kuiva muona tuntuu menevän paremmin sormiruokaillen. Outoa?

Isimies oli viimeviikon kotona, tehtiin pihatöitä omassa pihassa. Martti sai siis näin ollen olla sydämensä kyllyydestä kaivinkoneen ja traktorin kyydissä. Edellisenä viikonloppuna he kävivät traktorilla Kaskisista hakemassa jotkin kärryt.
Isi onkin näillä voittanut entisestään sijaa pienen isännän silmissä. Päiväunillekin hän nukahti jonain päivänä isin syliin kaivinkoneen puikkoihin. Ja jatkoi unia sitten rattaissa pihalla, vaikka kaivinkone kuori maata pihasta muutaman metrin päässä. Heräsi vasta kun isi sai työnsä tehtyä ja kaivinkone sammui.
Sisällä leikeissä koneleikit ja loputon fyrräys jatkuu, ja isin syli on maailman paras paikka.
Hyvä niin.

Äiti on onnellinen miehistänä.