Vanhemmuus.

Martti on nyt 1v 9kk (1v7kk) eli olen ollut äiti nyt niin kauan.
Onko se vastannut odotuksiani?

No on. On se pääpiirteittäin.
Kun lasta on halunnut enemmän tai vähemmän 15 vuotta ja oikein tosissaan toivonut ja yrittänyt 4 vuotta, niin ehtii sitä luoda monenlaisia odotuksia ja toiveita äitiyden suhteen.

Odotukset realisoitui vaikean raskautumisen ja raskauden myötä. Päätin, että yritän kaikin keinoin olla paras mahdollinen äiti Martille, jos hän elävänä tähän maailmaan saapuu. Tuosta päätöksestä olen ainakin omasta mielestäni pitänyt kiinni. Ja yritän vastaisuudessakin.

No mitä hyvä vanhemmuus sitten on?

Lapsen perustarpeiden täyttämistä.
Eli sen lisäksi, että lapsi on puhdas, kylläinen ja vaatetettu.
Näiden lisäksi lapsi tarvitsee vanhemmilta rakkautta ja aikaa. Aikaa, aikaa ja aikaa.
Aikaa sylissä, leikkiessä, ulkoillessa, pelatessa, laulaessa, mummolassa, aikaa yhdessä koko perheen kesken. Lapsi tarvitsee turvallisuutta, säännöt ja rajat joiden mukaan elämä menee. Säännölisyys on hyvästä, mutta ei se mikään elinehto ole.
Meidän perheessä lapsi tarvitsee molemmat vanhemmat, jotka opettaa elämästä kumpikin tyylillään omat asiat. Onneksi meillä kasvatusperiaatteet on hyvinkin samankaltaiset, eli näistä ei juuri ole tarvinnut vääntää kättä.

Terve parisuhde, onnelliset vanhemmat ja yhteinen näkemys vanhemmuudesta ja siitä miten lasta kasvatetaan. Se on lapsen elämän perusta.
Meidän perheen tavoitteena on kasvattaa Martista reipas, iloinen ja onnellinen lapsi. Terveellä itsetunnolla varustettu, kohtelias ja ystävällinen.
Vanhempia ihmisiä täytyy kunnioittaa, kaikkia kyläläisiä ja tuttavia tervehtiä ja käyttäytyä ihmisten ilmoilla ihmisiksi. Näin meidätkin on kasvatettu.

Toivoisin, ja jo vähältä niinkuin uskonkin, että Martista ei tule sisällä kököttävää pelihiirtä. Vaan aktiivinen ulkoilma ihminen. Maailma on avoinna, kun antaa sen olla.
Urheilijaa en usko hänestä tulevan, mutta toivon silti, että pystymme antamaan hänelle perustan liikkumiselle. Pyöräily, pelailu, kelkkailu, laskettelu ja normaali liikkuminen. Moottoriurheilu on sitten asia erikseen. Siihen en puutu, se olkoot isän ja pojan välinen yhteinen juttu.

Vanhemmus on myös luottamista. Luottamista lapseen, ja siihen että hän pärjää.
Luottamista siihen, että elämä kohtelee hyvin.
Mutta vanhemmuus on suurelta osin myös pelkoa. Pelkoa lapsen puolesta. Pelkoa siitä, että jotain sattuu, tapaturmia, sairastumisia, loukkaantumisia. Pelkoa siitä, että se elämä tai muut ihmiset ei kohtelekaan hyvin. Mutta pelolle ei saa antaa valtaa. Muuten se vie mennessään.

Onneksi vanhemmuus on myös iloa, onnea ja onnistumista.
Kuinka onnellinen sitä voikaan olla toisen puolesta, uuden oppimisesta ja ylipäätään siitä, että saa nähdä ja kokea kaiken tämän. Olen niin onnellinen siitä, että Martti on perusterve, iloinen ja positiivinen pikkupoika. Hyväntuulinen suurimman osan aikaa.

Olen niin onnellinen siitä, että saan olla äiti, puoliso ja vanhempi.
Onnellisuuden lisäksi olen siitä ylpeä.