Mestaripiirros.

Nuoremmalla siskollani on tapana antaa tuntemilleen ihmisille biisi. Jokin kappale, joka kuvaa kyseistä ihmistä.
Eilen illalls hän laittoi viestin minulle, että oli ajellessaan kuunnellut musiikkia ja vastaan oli tullut kappale, josta hänellä oli tullut mieleen pieni siskonpoika Martti. Eli meidän pieni ainutlaatuinen poikasemme.

Tuo kappale oli Egotripin Knipin ja Mariskan tekemä kappale Anna Puulle, jonka sittemmin myös Egotrippi itse levytti. Kappale on nimeltään Mestaripiirros.
Avasinkin illalla Youtuben ja kaivelin nimenomaan tuon Egotripin version sieltä kuunneltavaksi. Itkuhan siinä pääsi jo ensisävelien aikana.

"Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut,
Hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynän käteen,
rupes siinä piirtämään.

Päivä kului, mut hetkeekään lepoo,
piirtäjä ei kaivannut.
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut,
Mestari valmisti sut.

Ja se kuva oli kaunis, oli ihme suorastaan.
Muodon jumalaisen sai.
Kuvan viereen
Hän merkkas ettei suhun päde
kuolevaisten lait.

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa,
sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut,
kaikki rupeis uskomaan."

Tässä minä nyt istun sohvalla, itken onnesta, helpotuksesta tai ilosta, ja kirjoitan tuo pieni mestaripiirros sylissäni. Tuo pieni ihminen, joka ilmoitti tasan 2 kuukautta sitten tähän aikaan, että nyt on aika tulla tähän maailmaan. Tuolloin itketti eri syystä. Pelotti, että selviääkö vauva niin pienenä tässä elämässä. Pelotti se, että kuinka kaikki menee, onko vauva terve, mihin kaikkeen me joudumme ja että pääsemmekö koskaan kotiin?

Nyt me olemme tässä, kotona, omalla sohvalla. Olleet jo pian kuukauden. Vauva on kiltti ja reipas. Terve ja hyvin voiva. Nukkuu, syö ja kakkaa. Ihan samoin kuin kaikki muutkin vauvat. Pikkuisen pienempänä vain.
Toki tämän kuukauden aikanakin on ehditty kokea jo niin suunnatonta iloa ja riemua, kuin suunnatonta pelkoakin.
Suunnatonta iloa koimme ristiäisissä, joissa vauva sai nimensä jo edesmenneen isoisänsä Martin mukaan. Toinen nimi tuli minun isältäni Pekalta ja kolmas nimi luonteen perusteella, Eemeli. Eli meillä asuu nyt pieni mestaripiirros, nimeltään Martti Pekka Eemeli.

Pelkoa koimme viimeviikolla taas Tampereella TAYS:ssa, kun jouduimme sinne nukutusta vaatineeseen nivustyräleikkaukseen. Tuosta leikkauksesta vauva selvisi paljon reippaamin, kuin me tuoreet vanhemmat. Pitkä ja pelottava päivä. Monen tunnin epätietoisuus ja odotus vauvan leikkauksen jälkeen. Vaikka rutiinitoimenpiteestä onkin kysymys, niin omalle kohdalle osuessa kauhistuttavaa.
Martti toipui leikkauksesta ja nukutuksesta kuitenkin hienosti ja nopeasti. Yhden yön seuranta osastolla apneahälyttimen kanssa riitti. Ja nyt kun operaatiosta on 5 päivää, niin muistona on enää itsestään sulavat tikit ja haavateippi niiden päällä.
Isälleni sanoinkin, kun hän kysyi että onko haava iso, että ei noin pienessä miehessä kovin isoa haavaa voi edes olla.

Elämä alkaa ehkä vihdoin ja viimein asettua uomiinsa. Arki, jota ihan hirveästi olemme odottaneet, alkaa pikkuhiljaa pyörimään.
Arki, johon kuuluu nykyään vauva. Meidän ikioma.

Äiti.
-M-