Martti on ens viikon tiistaina 8 kuukauden ikäinen. Kehitysiältään nyt paria päivää yli puoli vuotias. Humoristi vauva. Pikkuinen kelmiepeli, joka osaa ottaa nyt jo ilon irti joka ikisestä päivästä.
Meidän aikuisten pitäisi ottaa mallia lapsista. Siitä miten elämään pitäisi suhtautua. Ilolla ja vilpittömyydellä, murehtimatta turhia.
Martin suurimmat murheet on seuraavanlaiset: se että on liian kova uni eikä ymmärretä viedä pikimmiten nukkumaan, puuroa lusikoidaan suuhun aivan liian hitaasti siihen nähden miten kova nälkä on, kukaan ei auta vatsaltaan takaisin selälleen, kun ei enää jaksa pitää päätä ylhäällä, äiti tai isi ei pössötä ihan koko ajan.
Hän tarvitsee seuraa, seurustelukumppania, keskusteluja, nauratusta, kutitusta, kaulaan pöristämistä, piiloleikkejä, hymyilyä ja ystävällistä äänensävyä. Rakkautta siis.
Pössöttää meillä kyllä jaksetaan. Aamusta iltaan. Enemmän ja vähemmän.
Hän on nimittäin oppinut yskimään. Köh köh.
Virkayskää aamusta alkaen.
Itseäkin alkaa naurattaa, kun aamulla häkkisängystä kuuluu juttelua, iloista kiljahtelua, pinnojen kolistelua ja sitä yskää.
Hän on ylpeä uudesta taidostaan. Ja kun hänelle köhii, hän köhii takaisin.
Kun hänelle hymyilee, hän hymyilee takaisin. Kun hänelle nauraa, hän nauraa takaisin.
Ja äiti on onnellinen sekä ylpeä.
Erityisen mukavaa on, kun isi tulee töistä kotiin. Mikä aurinko on koko vauva.
Isillä on uudet jutut, mukavammat kuin äitillä, kun niitä on jo koko päivän kuunnellut.
Myös ensimerkit eroahdistuksesta on havaittu. Pari kertaa itku on tullut ihan puskista, kesken leikin, kun äiti ei olekaan ollut ihan ääressä. Vaikka samassa huoneessa, mutta ei näkökentässä eikä äänessä. Ihan lohduton ääni-itku kyynelten kera.
Voi surku.
Mutta se kuuluu asiaan, ja siitä selvitään. Varmasti.
Viimeviikolla käytiin koko konkkaronkka taas vauvapolilla. Oli keskoskontrollin aika. Verikokeet, hoitaja, lääkäri ja fyssari.
Verta yritettiin taas kerran kaivamalla kaivaa kyynärtaipeesta, mutta kun ei se neula suonta löydä, niin ei. Kantapäästä saatiin kuitenkin puristettua tarpeelliset putkilolliset, kun äiti piti kiinni ja iskä viihdytti. Kurjaa puuhaa. Mutta iloksemme ilmeisesti viimeisen kerran ainakin näin kontrolloidusti.
Hoitajan kanssa vaihdettiin kuulumiset, käytiin läpi vointi ja syömisjutut.
Punnittiin ja mitattiin. Painoa oli 7820 g ja pituutta 64,6 cm. Eli onhan tuota kasvua kyllä kovasti tullut. Saavutuskasvua.
Sekä fyssarin että lääkärin kotiin lähettämässä epikriisissä oli mainita iloisesta vauvasta. Fyssarilta ei moitteita tullut, liikkuminen on kehitysiän mukaista, ja isot kehut tuli molemmilta siitä miten hienosti Martti käyttää molempia käsiään. Siis myös tuota oikeaa kättä, jossa on vain peukalo ja etusormi. Hän tarttuu sillä kyllä kiinni leluihin ja esimerkiksi tuttiin, ja jos lelu on sopivan kapea, tai siinä on narua tai muuta sellaista, mistä on helppo ottaa kiinni pienillä sormilla, jotka on kaikenlisäksi vielä hieman yhteenkasvaneet.
Kätevä on. Odottakaas vain, kun sormien väli on saatu avarrettua.
Martsonin keskoskontrollit kuitenkin vielä jatkuvat, koska pienen syntymäpainon takia Martti kuuluu pidempiaikaiseen seurantaan, vaikka kaikki tällähetkellä onkin hyvin. Seurataan siis kasvua ja kehitystä. Hyvä niin.
Nyt me keskitytään nauttimaan elämästä. Odotetaan kesää ja jokapäiväisiä uusia iloisia yllätyksiä ja taitoja.
Aurinkoisia päiviä ja pitkiä vaunulenkkejä. Paljon rakkautta.
Ylpeä äiti,
Mari ♡
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti