Kertoa vai ei?

Niin, kertoako tästä lapsettomuudesta ihmisille vai ei?
Ei ihan helpoin aihe ole. Eikä aina oikein tiedä miten asian kertoisi.
Kenelle kertoa, kenen kuuluu tietää, vai olisiko sittenkin parempi, ettei kukaan tiedä?

Itse olen sen veraan hölösuu ja avoin ylipäätään puhumaan asioistani, että minusta oli luonnollista kertoa heti läheisimmilleni tästä tilanteesta.
Olinhan jo jokatapauksessa kertonut siskoilleni ja muutamille ystäville kun ehkäisy pois jätettiin. Viimeiset ehkäisypillerit olen syönyt noin 3 vuotta sitten, ja oikeastaan se ehkäisy loppuikin sitten kertalaakista siihen.

No kyllähän tietysti muutaman kuukauden jälkeen alkoi jo itseäkin ihmetyttää, että missä mättää, miksei iloisia uutisia kuulu. Ja jos itseä ihmetyttää, niin miksei tietysti niitä muitakin, jotka sitä raskausuutista odotti yhtälailla kuin me itsekin.
Tottakai asiasta sitten keskusteltiin.
Vanhemmille kerrottiin sitten, kun prosessi oli jo käynnistynyt ja oli saatu ensimmäinen lähete omalta paikkakunnalta eteenpäin.
Molempien äitien reaktio oli samankaltainen. Kumpikin oli jo osannut jotain tällaista odottaa, kun ei kerran niitä vauvauutisia kuulunut.

Töissä kerroin itse esimiehelleni, kun henkinen kantti alkoi olla kertakaikkiaan lopussa. Tämä tilanne on kuitenkin aika hel...in paljon rassannut mieltäni, ja sen takia kun voimat on ollut loppu, niin sairaslomapäiviä on jokusia kertynyt.
Esimieheni tuntui alkuksi suhtautuvan asiaan ihan hyvin, mutta mitä pidemmälle projekti on edennyt, sitä kärsimättömämmäksi hän on tullut.
Hänelle olisi pitänyt osata kertoa tarkkoja päiviä etukäteen, koska poissaoloja töistä tulee. Miten hoidot etenee ja kuinka pitkiä aikoja joudun olla pois?
Kaikki, jotka tästä prosessista jotain tietää, tietää myös sen, että niitä päiviä ei etukäteen voi päättää, eikä niihin pysty itse vaikuttamaan millään tavalla. Kroppa vastaa hoitoihin kaikilla eritavalla, ja erityisen eritavalla kaikilla toimii pääkoppa.
Petyin kyllä tosi paljon tuohon esimieheni suhtautumiseen. Hänen lisäksi en kertonut kuin muutamalle läheisimmälle työkaverille. Toki vasta sitten, kun jäin pidemmälle sairaslomalle, ensimmäisen hormonitykityksen aikoihin.

Nyt työkuvioni on paremmalla mallilla. Siirryin sisäisesti eri osastolle, ja eri esimiehen alaisuuteen. Hän on mies, ja tuntuu silti ymmärtävän minua paremmin, kuin edellinen naispuolinen pomoni.
Tässä uudessa mukavassa työporukassa olen kertonut kaikille. Koska mielestäni he ovat luottamuksen arvoisia. On reilua, että he tietävät miksi olen välillä sairaslomalla, ja miksi joudun käymään kesken työpäivän lääkärissä, tai miksi tekemiseni on ajoittain hieman rajoittunutta.
Ja he myös hyväksyvät ja ymmärtävät sen. Vaikka toisaalta, erityisemmin en heidän lupaansa tähän tarvitsekaan.

Ystäväpiirille on kerrottu pikkuhiljaa, kun on ollut sopivia hetkiä. Suurin osa lähipiiristämme tietää nyt tilanteestamme ja mielestäni se on hyvä.
Näin vältymme siltä, että kukaan kyselisi tai ihmettelisi sitä, että miksi emme ole lisääntyneet. Silti on vielä monia jotka ei tiedä. Ja olenkin ihan kahden vaiheilla, että linkitänkö tämän blogin sosiaaliseen mediaan. Kerronko ihan avoimesti tästä kaikille?

Tilanteemme on tämä, ja sen kanssa joudumme kuitenkin itse elämään koko ajan.
Joka päivä.

Ikuisestiko kahdestaan?

-M-