Niin ne viikot kuitenkin kuluu. Äkkiä.
Nyt ollaan tällä raskausretkellä jo yli puolen välin. Kuulostaa hurjalta.
Hän on nyt noin 400 g painoinen ja 26 cm mittainen. Kovin pikkuinen vielä, mutta venyttää vatsannahkaani mukavasti. Enää ei tavalliset housut jalkaan mahdu, ja takit alkaa kinnata tuosta navan seudulta.
Vaikka painoa ei montaa kiloa olekaan tullut, niin silti vatsa kasvaa. Eikä sillä, ei tuota painoa tarvitsisi montaa kiloa tullakaan. Näilläkin pärjätään. Mitään paineita en silti tuosta aiheesta aio ottaa, ja sen olen kyllä hyvin selkokielisesti myös neuvolassa tuonut esille. Niin kauan kun bebellä on kaikki hyvin, eikä paino aiheuta sille ongelmia, niin painoni on oma asiani. Itse kiloni kannan.
Huomenna on tiedossa taas jännittävä päivä. Hematoomasta kontrolli ja RAKENNEULTRA. Tuo rakenneultra jännittää, vaikka toisaalta luotan siihen, että kaikki on hyvin, koska ainakin np-ultran aikana kaikki oli mallikkaasti. Kaikki tuleva tieto kuitenkin otetaan vastaan, oli se tieto sitten mitä tahansa. Ja vaikka meille on aivan yhdentekevää se, että kumpaa sukupuolta tuo salamatkustaja edustaa, niin väkisinkin vatsanpohjaa kutkuttaa tieto siitä, että huomenna tuokin mahdollisesti selviää. Hui!
Päivät ja viikot kuluu kyllä huomattavan paljon mukavammin, kun saa olla töissä. Ainut mikä viime viikkoina on vähän vaivannut on se, että jalat meinaa hieman turvota työpäivän aikana. Turvotus menee kyllä melko nopeasti ohi, kunhan hetkeksi oikaisee työpäivän jalkeen. Mukavaa on ollut myös puuhastella pihalla. Haravointia ja loputonta oksien keräämistä. Kottikärrykaupalla. Nyt sitä on tehtävä, kun vielä taittuu kumartelemaan ja kyykkimään.
Palaan taas, lähipäivinä, kun on jotain kerrottavaa.
Lapseton, mutta luottavaisesti raskaana. Hieman jopa onnellinen.
-M-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti